Epävarmuudesta huolimatta
Aloita, ja muista, miksi aloitit.
Eksyin viime viikolla lukemaan blogia, jota kirjoitin lukioaikoinani, noin viisitoista vuotta sitten. Minulla oli hataria muistikuvia muutamista teksteistä, mutta pääasiassa muistin tuolta ajalta vain sen, että rakastin tuon blogin kirjoittamista. Minusta oli ihanaa, kun minulla oli oma nurkkani internetissä.
Yliopiston myötä blogi pikku hiljaa hiljeni. Lopetin kirjoittamisen. Kaipaus kirjoittamiseen jäi.
Nyt kun palasin noihin teksteihini, onneksi en tehnyt sitä aiemmin, mieleni valtasi nolous ja häpeä. Nolotti, mitä kaikkea sitä tulikaan tuolloin, hädin tuskin täysi-ikäisenä, kirjoitettua. Ja miten.
Jos olisin lukenut blogia ennen kuin aloitin Substackin, voi olla, että koko Substack-urani olisi katkennut siihen. Nyt ajatus blogista, joka minulla oli joskus ollut ja jonka kirjoittamista olin joskus rakastanut, kuitenkin ajoi minua eteenpäin, aloittamaan.
Aika oli kullannut muistot.
Kun pohdin tuota noloutta ystävilleni, mieleeni nousi lause, jonka opettajani olivat kirjoittaneet saatteeksi erääseen podcastiin. Saatteessa luki kutakuinkin näin: “Oi voi, jostain meidänkin oma podcast-uramme piti aloittaa”.
Jokaisen on aloitettava jostain
Tajutessani tämän, minun oli helpompi suhtautua tuohon vanhaan blogiini. Ja minun on helpompi suhtautua vuoden takaisiin teksteihini täällä.
Netti on täynnä vinkkejä siitä, miten menestyä, tehdä paremmin, saada lisää seuraajia. Niiden lukeminen ei kuitenkaan ikinä auta aloittamaan. Se nostaa aloittamisen kynnystä. Niin kävi minulle.
Itselläni aloittamiseen liittyi vahvasti pelko omasta riittävyydestä ja siitä, miten kirjoituksiin suhtauduttaisiin. Pelkäsin tehdä omat ajatukseni julkisiksi.
Pääsinkö noista peloista yli ennen kuin aloitin? En. Sainko jostain mystisesti lisää itseluottamusta aloittaakseni? En.
Tein tätä, ja teen tätä yhä, peloistani ja epävarmuudestani huolimatta.
Sinun ei tarvitse kasvattaa itseluottamusta tehdäksesi jotain, vaan uudenlainen suhde itseesi. Sinun tulee harjoitella suhtautumaan mielesi tuottamiin ajatuksiin uudella tavalla: voin tehdä asioita, vaikka tunnen epävarmuutta.1
kirjoittaa asiasta omassa uutiskirjeessään ihanasti:Olen jo vuosia ajatellut, että voi kunpa oppisin vaimentamaan sen äänen sisälläni, joka sanoo sinä et kelpaa, sinä et voi, sinä et ansaitse. Nyt olen tajunnut, että ehkä olenkin lähestynyt asiaa väärältä kantilta. Kenties en voi vaimentaa sitä ääntä, mutta voin uskaltaa tehdä asioita siitä äänestä huolimatta. (Ja ehkä juuri sen, tekemisen ja uskaltamisen myötä, se ääni alkaakin hiljalleen vaieta.) Haluaisin uskaltaa enemmän, kaikesta huolimatta.
Sillä tiedätkö, miten itseluottamus itseasiassa vahvistuu? Onnistumisen kokemusten, sosiaalisen vertailun (muiden onnistumisten) sekä kannustuksen ja palautteen kautta. Et voi saada onnistumisen kokemuksia, eikä sinua voida kannustaa, jos et ensin aloita.2
Viime vuosi on vahvistanut itseluottamustani ja uskoa itseeni kirjoittajana huimasti. Kaiken positiivisen ja kannustavan palautteen takia, jokaisen onnistumisen kokemuksen takia, kaiken sen muilta oppimani takia. Sen takia, että olen kirjoittanut ja julkaissut kirjoituksiani epävarmuudestani huolimatta.
Olen pohtinut aloittamista, ja siihen liittyvää kynnystä, ainakin näissä kirjeissäni:
Et voi tietää polkuasi etukäteen
Yksi kirjoittajista, joka on esimerkillään ja tarinoillaan inspiroinut minua, ja samalla vahvistanut itseluottamustani, on
.3 Hän on useaan kertaan kirjoittanut siitä, miten on yhä uudestaan joutunut etsimään uusia keinoja päästä haluamiinsa tavoitteisiin kirjoittamisen saralla. Hän kutsuu näitä keinoja “takaoviksi”.Kun perinteinen ovi toimittajana tai kirjailijana ei auennut, hän etsi muita kanavia toteuttaa tuota intohimoaan. Ja ne kanavat ovat lopulta myös johtaneet hänet kirjoittamaan tunnettuihin lehtiin ja julkaisemaan kirjoja, niihin “alkuperäisiin unelmiin”.
I like back doors. Different ways in. Most of my career as a writer has been about finding a less conventional path because I’ve been rejected on the traditional one. And that less conventional path almost always sees me circle back onto the traditional one.4
Hän ei ikinä luovuttanut, vaikka ovi ei näyttänyt aukeavan. Hän jatkoi kirjoittamista. Sen kautta hän teki työnsä näkyväksi, herätti kiinnostusta, ja löysi lopulta “takaovensa”. Hänen viestinsä onkin, ettei vastoinkäymisiin kannata suhtautua liian vakavasti. “Ei ei tarkoita ei, se tarkoittaa ei tällä tavalla, ei nyt.”
Unelmat ovat kuin kompassin neula. Ne näyttävä, mihin suuntaan pitäisi kulkea. Ne eivät kuitenkaan näytä, millainen polku todella tulee olemaan. Ne eivät näytä kaikkia niitä esteitä, joita matkalla kohtaa ja joiden kohdalla joutuu miettimään uuden lähestymistavan.
Siksi paras, mitä voi tehdä, on ottaa suunta unelmista, ja lähteä liikkeelle. Tarkkaa karttaa ei ole olemassa, joten kannattaa lopettaa sen etsiminen. Unelmien kanssa on pakko luottaa kompassiin.
Selvitä syysi aloittaa, ja pidä se mielessäsi.
Yksi asia kuitenkin kannattaa tehdä joko ennen aloittamista tai pian sen jälkeen. Tutustua omiin syihin aloittaa ja tehdä. Mikä sinua ajaa luomaan?
Kirjoitan omasta motivaatiosta kirjoittaa tässä kirjeessä:
Oma suunta on helppo kadottaa, kun unohtaa seurata sitä kompassin neulaa. Eksyt. Et tiedä, mihin olet menossa. Kyseenalaistat tekemisesi.
Voi olla, että sokaistut yllättävästä suosiosta. Haluatkin alkaa miellyttää muita. Mutta huomaatkin, ettei tekemiseen liity enää samaa paloa ja merkitystä.
Tai ehkä kukaan ei reagoi. Pelkäät, ettei kukaan välitä. Että tekemisesi on turhaa. Alat epäillä itseäsi.
Tai ehkä saat Annien tapaan hylkäysviestejä. Koet ettet kelpaa.
Ehkä muut kuormat elämässäsi ajavat unelmiesi ohi. Ei ole voimia.
Kun ymmärrät omat syysi luoda, ja miksi luominen on sinulle niin tärkeää, on helpompi pysyä pitkäjänteisenä vaikeampinakin hetkinä. Ja on helpompi löytää takaisin tekemisen ilon äärelle, kun välillä eksyy pois polulta.
Pidä mielessäsi, miksi aloitit. Miksi alun perin halusit lähteä liikkeelle.
Onko jotain, mitä sä voisit tällä viikolla tehdä, vaikka tunnet epävarmuutta? Jotain, mikä ajatuksena kutittelee sun mielessä, mutta jonka yrität haudata, koska se pelottaa liikaa?
p.s. Olisin voinut täyttää tämän kirjeen vain Amie McNeen viesteillä. Ne ovat ihania.
Ajatus on Ilona Rauhalan podcastista Minäpystyvyyden merkityksestä onnistumiselle.
Bandura puhuu artikkelissaan minäpystyvyydestä (eli uskosta omiin kykyihin tehtävistä suoriutumisesta), mutta käytin tässä helpommin ymmärrettävää termiä itseluottamus: Bandura, Albert 1977. Self-efficacy: Toward a unifying theory of behavioral change. Psychological Review, 84(2), 191–215.
Jakamalla omaa tarinaasi ja matkaasi, sitä kuinka sinä olet haasteista selvinnyt, inspiroit muita ja tuet heidän minäpystyvyyden kokemuksensa vahvistumista. Yksikään jaettu omakohtainen tarina ei ole turha. Se voi auttaa jotain toista eteenpäin.
Lainaukset ovat Annien tekstistä The Creative Way to be a freelance writer
Kiitos ajatuksia herättelevästä aamun aloituksesta.
Mieleeni juolahti sitä lukiessani, että epävarmuudesta voisi tehdä polun siihen unelmakompassin näyttämään suuntaan. Jos polku on liian tuttu ja turvallinen, ei sen varrella todennäköisesti ole mitään uutta ja silmiäloistattavaa.
Kirjoitin eilen Kannonnokassa tavoitteestani tulla tunnetuksi kirjoittajaksi. Se oli järisyttävää kirjoittaa ”ääneen” kaikkien nähtäväksi. (”Kukahan toikin luulee olevansa!?”) Mutta sitä kohti! Mitään en voi hävitä, mutta saada joka askeleella enemmän rohkeutta toteuttaa unelmani.
Luovuudentäyteistä päivää sinulle! ❤️
Kiitos tästä! Luomisen syitä minäkin olen pohtinut useamman vuoden ajan. Vaikuttamisen tarve ajoi pitkään, nyt juuri se tuntuu hiukan elähtäneeltä. Älä ymmärrä väärin, kunnioitan sitä, että joku tekee tärkeää vaikuttamistyötä, mutta juuri nyt olen pisteessä, kaiken vaikuttamisen ja muiden muuttamisen jälkeen, että se ei enää resonoi. (Pidätän oikeuden muuttaa mieltäni😄) Mutta tarve itsensä ilmaisemiseen on nostanut päätään.