Uutiskirjekonseptin luomista - toukokuun Substack-katsaus
Miltä kahden uutiskirjeen kirjoittaminen on tuntunut? Mitä Aamukirjeille kuuluu?
Kesä on täällä, mutta kirjoittaminen jatkuu vielä hetken ennen lomalle jäämistä. Aion lomailla heinäkuussa myös näistä kahdesta uutiskirjeestäni. Mutta sitä ennen palataan toukokuun kuulumisiin.
Toukokuussa aloitin kunnolla Kestävän työelämän uutiskirjeeni. Välillä mietin, oliko tämä ihan hullua. Jos yhdenkin uutiskirjeen säännöllinen kirjoittaminen tuntuu välillä vaikealta, miksi ihmeessä halusin aloittaa toisen?
Ja silti, päätös on tuntunut hyvältä. Ja homma on sujunut yllättävän helposti. Ainakin sen toisen kirjeen osalta.
Etsin toki edelleen sopivaa rytmiä kahden kirjeen kirjoittamiseen. Haluaisin molempien ilmestyvän joka viikko, mutta siinä tuntuu olevan liikaa työtä. Aion silti yrittää sitä kestävän työn kirjeideni kanssa.
Loin kestävän työn uutiskirjeelle konseptin
Päätin lähestyä uutta uutiskirjettäni jakamalla sen säännöllisesti toistuviin osioihin. Tällöin ei joka viikko tarvitsisi miettiä, mistä sitä tällä viikolla kirjoittaisi.
Uutiskirje ilmestyy tällä hetkellä kerran viikossa, aina maanantaisin ja noudattelee seuraavaa konseptia:
Valitsen jokaiselle kuukaudelle sopivan teeman. Toukokuussa se oli ihmiskäsitys ja luottamus, kesäkuussa se on työpaikan rakenteet ja toimintamallit.
Ensimmäisellä viikolla kirjoitan pidemmän esseen tuohon teemaan liittyen. Toukokuun kirje on tässä:
Toisella viikolla esitän vinkkejä ja kysymyksiä tiimien ja työyhteisöjen vuorovaikutuksen kehittämiseen. Osion nimi on KESKUSTELUN PAIKKA.
Kolmannella viikolla jaan 5 AJATUSTA kuukauden teemaan liittyen.
Neljännellä viikolla on REFLEKTIOVARTIN vuoro, eli tarjoan muutaman kysymyksen menneen kuukauden ja kuukauden teeman reflektointiin.
Jos kuussa on viideskin maanantai, se saakoon sisällöltään vaihdella.
Rakenne sai kokonaisuuden tuntumaan kevyemmältä. Viikoittainen pitkien pohdintojen kirjoittaminen tuntui mahdottomalta ajatukselta, mutta halusin viikoittaisella julkaisulla luoda säännöllisyyttä kirjeelle.
Katson, miten tämä sujuu, ja muokkaan sitten tarvittaessa. Voi olla, että kun syksyllä palaan töihin, tahti kuitenkin harvenee.
Heti heinäkuussa tulen rikkomaan rakennetta tietoisesti, sillä aikomukseni on lomailla. Luulen, että työelämää käsittelevät kirjoitukset eivät silloin olisi kysytyintä lomalukemista muutenkaan.
Voisiko Aamukirjeilläkin olla rakenne?
Konseptointi on auttanut ja helpottanut kirjoitustyötä hurjasti. Se pitää huolta säännöllisyydestä, mutta minun ei tarvitse kirjoittaa joka viikko pitkiä työläitä tekstejä. Lisäksi yhden teeman käsittely eri näkökulmista kuukauden ajan tuntuu kivalta ajatukselta.
Pohdinkin, voisiko Aamukirjeillä olla oma rakenteensa, tietyt säännöllisesti toistuvat osat. Nyt jo aloitan kuukauden aina näillä Substack-katsauksilla.
Mutta toisaalta, haluan pitää Aamukirjeet omana luovana leikkikenttänäni, sellaisina, millaisiksi ne aloitinkin. Ne ovat kirjeitä matkaltani kirjoittajana. Siksi rajojen rakentaminen tuntuu vaikealta. Siitäkin huolimatta, että olen nyt nähnyt, miten paljon ne voivat myös auttaa.
Aamukirjeiden julkaisutahti on nyt hieman hidastunut, sillä olen halunnut panostaa kestävän työn kirjeisiin. Pohdin tällä hetkellä, mikä olisi hyvä uusi julkaisupäivä kirjeille, ja kuinka usein pyrkisin niitä kirjoittamaan.
Mitä muuta kirjoittamisen saralla kuuluu?
Toukokuussa rikoin rutiinini
Kirjoitin usean kuukauden ajan lähes joka arkiaamu. Otin aamun parhaat tuntini kirjoittamiselle, sillä seurauksella, että sain kirjoitettua paljon, mutta totta puhuakseni opiskeluni hieman kärsivät.
Minun oli välillä vaikea siirtyä kirjoittamisesta opiskeluiden ääreen. Olisin mieluummin vain jatkanut ja jatkanut. Ja joskus teinkin niin.
Mutta nyt olen tietoisesti rikkonut tuota omaa rutiiniani. Olen opiskellut heti aamusta alkaen, jolloin saan opiskeluun helpommin flow:n päälle. Aamun parhaat tunnit todella toimivat siinäkin.
Olen naputtanut tiiviisti kannettavani näppäimistöä saadakseni hieman myöhässä olevan aikatauluni kurottua kiinni. Ja olen onnistunut siinä. Enää pari esseetä ja kesäloma saa alkaa!
Ajallisesti en ole voinut antaa kirjoittamiselle yhtä paljon aikaa kuin ennen. Kuukausien säännöllinen kirjoittaminen on kuitenkin tuottanut hedelmää ja kirjoittamisesta on tullut helpompaa.
Haluaisin palata taas päivittäiseen kirjoittamiseen, mutta sitäkin enemmän haluan nyt saada opinnot kasaan. Syksyllä minun on joka tapauksessa taas luotava uudet rutiinit, joten menköön kesä näin.
Tilaajamäärät laskussa
Julkistaessani kestävän työn uutiskirjeeni, Aamukirjeiden lukijamäärä tipahti muutamilla lukijoilla. Eikä kasvua ole sen jälkeen juurikaan näkynyt.
Uutiskirjeen kasvattaminen edellyttäisi omien tekstiensä mainostamista muilla alustoilla. Koen sen kiusalliseksi ja ärsyttäväksi: Jos en itse halua käyttää Instagramia, koska se koukuttaa niin pahasti, miksi tuottaisin sinne itse yhtään mitään?
Valehtelisin, jos sanoisin, ettei se hieman masenna. Hidas kasvu siis. Substack tarjoaa kirjoittajanäkymässään jatkuvasti tietoa tilaajamäärien ja katselukertojen kehityksestä, joten sitä on vaikea pakoilla. Koko ajan on tietoinen siitä, kasvaako oma julkaisu vai ei, onko viimeisen kuukauden aikana tullut vai lähtenyt tilaajia.
Mietin välillä, millaista olisi kirjoittaa painettuun mediaan. Sellaiseen, jossa lukukertoja ei voida laskea ja tilastoida. Jossa jokainen uusi tai lähtevä tilaaja ei heti näy kirjoittajan silmien edessä näin:
Mutta toisaalta, jos voisin klikata tilastot pois näkyvistä, tekisinkö niin kuitenkaan? Olenko liian utelias, liian aikani lapsi, joka mittaa arvoaan kirjoittajana (kasvavilla) tilaajamäärillä?
Toisaalta hiljaisempi kausi Substackissa on jatkunut jo sen verran pitkään, että siihen on jo tottunut. Palo kirjoittaa on ja pysyy, joten minähän kirjoitan.
Toukokuussa kirjoitin:
Ihania kesäpäiviä,
Minä ainakin tykkään kovin molemmista kirjeistäsi 😊 ajattelen näitä (kaikkia täällä lukemiani kirjeitä) pieninä pysähtymisen hetkinä, jolloin saan myös harjoitella sitä keskittymiskykyä ja malttia olla "vain paikallaan ilman multitaskaamista" minkä insta sun muut tuntuvat vievän aina vain pirstalaisempaan suuntaan