Ei minusta ollutkaan minimalistiksi
Mutta kaikki se karsiminen opetti minulle jotain tärkeää fokuksesta ja priorisoinnista.
Kuuntelin Marie Kondon kirjan KonMari - Iloa säkenöivä järjestys joulukuussa 2016. Jos en nyt ihan täysin hänen metodiinsa hurahtanut, niin ainakin kokeilin sitä. Keräsin metodin mukaisesti kaikki astiat yhteen kasaan pienen opiskelijakaksiomme olohuoneeseen ja aloitin karsinnan.
Ensimmäinen karsimiskierros ei mullistanut mitään, en oikeasti uskaltanut vielä päästää monestakaan asiasta irti. Eihän ehjiä ja toimia asioita voi pois heittää?
En myöskään vienyt sitä ikinä metodin mukaisesti loppuun asti.
Karsimisessa taisi olla muutaman vuoden tauko. Muutimme kerran. Saimme lapsen. Muutimme uudestaan.
Toisen muuton kohdalla innostuin taas karsimisesta, kiitos Instagramin ammattijärjestäjien. Vietin päivät vauvan kanssa kotona pandemian rajoittaessa sosiaalista elämäämme, joten yritin saada pientä väliaikaiskaksiotamme järjestykseen muuton jäljiltä.
Kuuntelin Teemu Kunton kirjaa Minimalismi vauvan nukkuessa parvekkeella päiväuniaan karsien samalla vaatehuonetta. Sain siitä energiaa.
Vaatehuoneesta löysin muun muassa pussillinen loppuun asti käytettyjä paitoja. Sellaisia, jotka juuri kuukausi takaperin olin muuttanut 164 kilometrin matkan tähän pieneen väliaikaiskotiimme käsityöprojektit mielessäni.
Vihdoin uskalsin päästää irti niistä, ja monesta muusta meille tarpeettomasta tavarasta. Opin, ettei kaappeja kannata sulloa täyteen, vaan niihin tulee jättää väljyyttä, jotta tavarat pysyisivät järjestyksessä.
Jos tavarat eivät mahdu kaappiin hieman väljästi, on karsittava.
Ja niin minä karsin. Osallistuin Instagramissa karsintahaasteisiin ja sain kaappimme järjestykseen. Se tuotti tyydytystä, ja kai myös jonkinlaista hallinnantunnetta uuteen, ajoittain kaaokselta tuntuvaan, lapsiperhearkeen.
Vuodenvaihteessa aloitin tavarakirjanpidon nähdäkseni, miten paljon meille virtaa tavaraa sisään, ja miten paljon sitä virtaa ulos.
Kevät tuli ja löysimme uuden kodin. Muutimme taas, omakotitaloon. Pian tuli selväksi, ettei tavarakirjanpidosta tule mitään. Sisään virtaavan tavaran määrä oli niin suuri. Oli ostettava uusia valaisimia, pihatyökaluja ja muuta täytettä tyhjille nurkille.
Kotimme neliöt tuplaantuivat. Mutta luulen, että tavaramäärä on varmaan muuton jälkeen jo moninkertaistunut.
Välillä haaveilen uudesta karsimiskierroksesta, mutta tällä hetkellä priorisoin aikani toisin. Ja se taitaa olla tuon karsimisurakan seurausta.
Karsiminen opetti minua priorisoimaan ja luopumaan
Karsintamatkani aikana ihailin minimalistiperheitä, jotka tulevat toimeen vähällä. Pikku hiljaa aloin kuitenkin tiedostaa, että meistä ei ole sellaiseen. En halua minimalistiksi.
Minusta ei siis tullut minimalistia, ja tuskin koskaan tuleekaan, mutta jotain päässäni naksahti uuteen asentoon kaiken karsimisen aikana.
Aloin ajatella elämää uudella tavalla alla. Ajoittaisesta kaaoksesta huolimatta elämäni on sen vuoksi hyvää. Pidän arjestani. Ja se on paljon tällaiselle lomanodottajalle ja tulevassa elelijälle.1
Ehkä otinkin huomaamattani yhdeksi elämän ohjeeksi karsimisen aikana Marie Kondon kysymyksen: Tuottaako tämä minulle iloa?
Aloin tarkastella omaa elämääni karsimisprojektina silloin kun se on liian täynnä tai täyttyy vääristä asioista. Opettelin priorisoimaan. Vaihtelevalla menestyksellä toki, mutta koko ajan paremmin, sanoisin.
Karsastan äärimmäisyyksiin meneviä ideologioita. Karsiminen tai omaan iloon keskittyminen voi saada liiallisuuksiin vietyinä elämän pyörimään vain oman navan ympärillä, ja silloin jotain oleellista jää uupumaan. Mutta sopivissa määrin, karsiminen tekee myös hyvää.
Fokuksesta ja karsimisesta kirjoitti myös
aiemmin keväällä:Mutta jos jotain olen oppinut esimerkiksi ammattini kautta ja alan puheenvuoroista hyvästä johtamisesta sekä johtajan itsensä jaksamisesta, sen kaiken ytimessä korostuu fokus. Rohkeus karsia asioita, jotta voi keskittyä olennaiseen, olla hyvä johtaja, jaksaa arjessa ja ehkä olla vielä hyvä kumppani, vanhempi, ystävä, mitä ikinä.
Eikö se silloin päde, että jotta voimme jokainen olla oman elämämme johtajia, meidän täytyy säilyttää fokus? Eli karsia?
On hyvä osata ottaa vastuuta omasta elämästään, karsia pois turhaa, kuormittavaa, epäoleellista ja omien arvojen vastaista. Avain kaikesta ei tarvitse pitää kiinni. Ei vaikka ne lukuisat pussilakanat olisivat häälahjaksi saatuja.
Hieman toki odotan jo kesälomaa, mutta se on vain luonnollista. Nautin silti myös näistä arkipäivistä.
Mun on hirveän vaikea päästää irti asioista ja esineistä. Tuntuu kuin karsisin muistoja itsestäni, jos heitän pois yhdenkin postikortin. Ja sitten kuitenkin, nautin aivan valtavasti siitä, ettei ympärillä ole liikaa tavaraa. En esimerkiksi kykene työskentelemään kotona, jos täällä on kauhea kaaos. Tajusin tämänkin vasta tämän vuoden puolella, 41-vuotiaana, miettiessäni, miksi en saa otetta töistä.
En ole pystynyt vieläkään karsimaan kunnolla tavaroita, toki niitä aina vähän poistellut, vaikka jo eläkkeellä 8 vuotta. Tavaroita arvostaa liikaa, kun niiden puutteesta on kärsinyt. Olen tainnut pitää karsintatalkoita omasta muististani enemmän kuin ympäristöstä, turha kuona pois ja oleellisten etsiminen, mitä oikeastaan olen, vai olenko ollenkaan. Iloa päivääsi! Kaikella on aikansa.