Minäkö muka asiantuntija?

Kuka saa sanoa itseään asiantuntijaksi? Miten omaan osaamiseen voisi oppia luottamaan?

Olen pitkään haaveillut yrittäjyydestä¹ . Olen ajatellut itseäni erityisesti asiantuntijayrittäjänä - kerran konsultti, aina konsultti? Haave sai kai alkunsa niinä vuosina, jolloin tee intohimostasi työ -puhe oli kuumimmillaan. Vaikka en edes tiennyt, mikä se kuuluisa intohimoni on.

Olen tunnistanut, että taustalla on myös kaipuuni vapauteen ja riippumattomuuteen, mutta puhutaan siitä ehkä joku toinen kerta. Nyt haluan kirjoittaa yhdestä merkittävästä haasteesta tuon yrittäjyyshaaveen ja sen toteuttamisen välillä.²

En ole osannut luottaa omaan asiantuntijuuteeni. Olen ajatellut, etten osaa ja tiedä riittävästi ollakseni asiantuntija. Ja tätä uskomusta olen joutunut käsittelemään myös viime aikoina.

Kuka saa sanoa itseään asiantuntijaksi?

Netissä kuka tahansa voi julistaa itsensä lähes minkä tahansa asian asiantuntijaksi. Minua se on välillä turhauttanut ja ärsyttänyt. Mistä voin luottaa, että kyseisellä henkilöllä on oikeasti riittävästi asiantuntemusta? Mistä tiedän, että hänen myyntipuheisiinsa voi luottaa?

Jos kuitenkin tarkastelen turhautumistani vähän syvemmälle, niin ehkä osa siitä on myös kateutta. Kateutta siitä, että joku uskaltaa lähteä vielä keskeneräisenä tekemään sitä, mitä haluaa.

Asiantuntijuuden pitää, tietenkin, perustua johonkin. Mutta mihin oikeastaan sitten ajattelen asiantuntijuuden perustuvan? Mikä tekee ihmisestä asiantuntijan?

Olen huomannut, että rinnastan oman asiantuntijuuteni lähinnä siihen alaan, jota olen koulunpenkillä opiskellut tutkintoon asti ja josta mulla on työkokemusta. Mutta miten on niiden kaikkien muiden taitojen ja tietojen laita, jotka olen viime vuosien aikana hankkinut?

Syksyllä osallistuin fasilitoinnin opintojaksolle. Odotin sitä kovasti, sillä olen kokenut fasilitointiin(kin) liittyen tiettyä epävarmuutta. Olen kerryttänyt osaamiseni tekemällä ja muiden tekemistä seuraamalla. Luulin, etten olisi vakavasti otettava fasilitaattori ennen koulutusta. Lopulta jouduin myöntämään itselleni, että “kyllä mä tämän hallitsen”.

Mitä jos asiantuntijuus ei vaadikaan yliopistotutkintoa?

Meillä on Suomessa pitkät perinteet koulutuksen arvostamisesta. Näin tekniseltä puolelta valmistuneena, ihmettelen aina historiallisia romaaneja lukiessani, kuinka arvostettu henkilö insinööri on yhteisössään ollut, ihan vain koulutuksensa vuoksi.

Nykyään moinen ajatus tuntuu kaukaiselta. Ylipäätään korkeakoulututkinto alkaa olla jo aika peruskauraa. Siitä on tullut moneen asiaan ikään kuin perusvaatimus. Se ei takaa arvostusta, paitsi ehkä tietyissä piireissä, eikä edes työtä.

Samalla some on kuitenkin tuonut myös toisen todellisuuden. Sellaisen, jossa menestyminen ei vaadi välttämättä mitään koulutuksia. Missä asiantuntijabrändin rakentaminen on mahdollista vähemmälläkin koulunpenkin kuluttamisella. En silti sano, että vähemmällä työllä. Asiantuntijuuden kartuttaminen vaatii työtä.

Mitä siis on asiantuntijuus nykypäivänä, tai tulevaisuudessa? Kuka saa sanoa itseään asiantuntijaksi? Onko kouluttautuminen pakollista?

Itse arvostan sitä, että tekemisellä on joku tieteellinen pohja, se perustuu johonkin todistetusti hyvään tapaan toimia. Arvostan koulutusta. Ja ennen kaikkea pidän opiskelusta. Uuden oppiminen ja paremmin ymmärtäminen motivoi minua.

Silti minusta on tervetullutta myös se, että kokemuksen ja tekemisen kautta tullut osaaminen on noussut suurempaan arvoon. Sillä oikeasti, eihän pelkkä tutkinto takaa asiantuntijuutta millään tavalla.

Osaaminen kun karttuu ensisijaisesti tekemällä. Ja se tekeminen on aloitettava jostain.

Jos siis paras keino kasvattaa omaa asiantuntijuutta on tekeminen, miksi sitten koen tarvetta haalia tutkintoja ensin? Miksi olen pohtinut liiketalouden opiskelua saadakseni tradenomin paperit ja ollakseni vakavammin otettava konsultti? Tai miksi olen tutkinut business coachin koulutuksia, jotta voisin toimia vakavasti otettavana valmentajana?

Pelko estää yrittämästä ja hakee verukkeita. Mitä jos opiskelisin vielä vähän? Mitä jos hankkisin vielä vähän pätevyyttä? Ehkä sitten tuntisin itseni tarpeeksi päteväksi. Vaikka, kun pysähdyn asiaa miettimään, en varmasti tule ikinä tuntemaan itseäni riittävän valmiiksi ennen kuin aloitan.

Haetaan työelämän yksisarvista

Olin syksyllä työhaastattelussa, jossa minulta kysyttiin, olenko asia- vai ihmiskeskeinen, olenko nopea vai hidas. Jäin jälkikäteen ihmettelemään kysymyksiä, sillä en osaa nähdä haetun tehtävän kannalta merkitystä sillä kumpi olen.

Toki vastauksistani ja niiden osoittamasta itsetuntemuksestani voi päätellä jotain soveltuvuudestani, muttei mielestäni siitä, kummaksi määrittelen itseni, asia- vai ihmiskeskeiseksi, tai nopeaksi vai hitaaksi.

Työelämä on täynnä olettamuksia siitä, millaiset ominaisuudet ovat tärkeitä missäkin tehtävässä. Vaikka todellisuudessahan samasta tehtävästä voi suoriutua menestyksekkäästi hyvinkin erilaisin ominaisuuksin ja vahvuuksin varustettu ihminen. Tiettyjä ominaisuuksia ja taitoja silti arvostetaan enemmän.

Työelämä näyttäytyy välillä myös vahvojen superihmisten pelikenttänä, ainakin asiantuntijapuolen rekryissä. Työpaikkailmoituksissa haetaan työelämän yksisarvisia, jotka muutamassa vuodessa ovat onnistuneet haalimaan itselleen hätkähdyttävän monipuolisen, ja kuitenkin syvällisen, osaamisen, ovat joustavia, eivät kuormitu vähästä jne. Käytetty kieli on sellaista, ettei harjoittelulle ja osaamattomuudelle tunnu olevan tilaa.³

Miten tällaisessa tiettyjä ominaisuuksia ja taitoja arvostavassa kulttuurissa voi oppia luottamaan itseensä, omiin vahvuuksiinsa ja taitoihinsa - siihen, että riittää omana itsenään, vaikkei kaikkea osaakaan tai ole tiettyyn muottiin sopiva? Tai siihen, että on ok, ja erittäin suotavaakin, olla aloittelija, aloittaa jostain?

Omaa osaamista voi olla vaikea tunnistaa

Osaamista kertyy muuallakin kuin koulunpenkillä. Sitä kertyy myös työelämän ulkopuolella. Harvemmin olemme kuitenkaan tottuneet sanoittamaan kaikkea tuota osaamista.

Asiantuntijuutta voi myös ajatella laajemmin kuin vain tietyn aiheen kautta. Yhden asiantuntijuus voi näkyä taitona tuoda uusia näkökulmia esille reflektoivasti. Toisen asiantuntijuus näkyy yksityiskohdissa. Kolmannen ehkä taitona yhdistellä asioita.

Oma asiantuntijuuteni näyttäytyy erityisesti kokonaisuuksien hahmottamisessa ja asioiden jäsentämisessä. Olen asiantuntijuudeltani ymmärryksen lisääjä. Olen hyvä auttamaan ymmärryksen lisäämisessä: ihmisten osallistamisessa ja erilaisten tietolähteiden analysoinnissa ja hahmottamisessa, sekä kaiken sen tiedon jäsentämisessä.

Ymmärrystä pyrin lisäämään näillä Aamukirjeillänikin. Niin sinun kuin minunkin. Ymmärrystä itsestä, ja ymmärrystä maailmasta.

Olen hankkinut konsulttivuosinani valtavasti työelämän metataitoja⁴, jotka lopulta ovat jopa tärkeämpiä kuin se substanssiosaaminen, jota minulla on. Ne metataidot mahdollistaisivat työskentelyn hyvin monipuolisissa ja erilaisissa tehtävissä, myös toisilla aloilla.

Ja silti, epävarmuus omasta osaamisesta on jatkuvasti läsnä, koska ajattelen, että minun pitäisi tietää enemmän.

Osaaminen tunnistetaan vuorovaikutuksessa

Kirjoitin viime viikolla siitä, miten joskus meidän on vain aloitettava epävarmuudesta huolimatta. Tarvitaan riittävästi harjoittelua ja kokeiluja, jotta onnistumisen kokemuksia, ja sitä kautta uskoa omiin kykyihin syntyy.

Epävarmuudesta huolimatta

Itseluottamus ei kuitenkaan pääse vahvistumaan optimaalisella tavalla, jos kaksi muuta keskeistä itseluottamuksen rakennuspalikkaa puuttuvat: muilta oppiminen sosiaalisen vertailun kautta ja muilta saatu kannustus ja palaute. ⁵

Kannustus ja palaute tekevät näkyväksi omaa osaamista. Sen kautta omaa osaamista on helpompi tunnistaa ja tunnustaa, ei tarvitse luottaa vain omaan kriittiseen ääneensä.

Hankkiudu siis samassa tilanteessa olevien joukkoon. Jaa kokemuksiasi. Anna palautetta ja ota sitä vastaan. Tukeudu muiden apuun.⁶

Olen itse saanut useaan kertaan vuoden aikana palautetta ja rohkaisua sekä omasta kirjoittamisestani, että muista taidoista, joita olen harjoitellut (epävarmuudestani huolimatta). Se on todellakin auttanut.

Uskallanko tunnustaa oman osaamiseni?

Valmistuin joulukuussa muutosvalmentajaksi. Olen huomaamattani vähätellyt koulutuksen merkitystä ja vaikutusta. Vain koska se ei suoranaisesti sertifioi minua valmentajaksi, moniin muihin valmennuskoulutuksiin verrattuna. Vain koska en ole valmis, vaan vasta matkani alussa.

Olen huomaamattani pienentänyt omaa asiantuntijuuttani. En ole antanut itselleni lupaa luottaa siihen, että koulutuksen ja kaiken aiemman kokemukseni pohjalta minulla voisi oikeasti olla jotain annettavaa muutosvalmentajana tai asiantuntijana.

Ymmärsin nyt yhden syyn, miksi koulutus ei sertifioinut meitä. Sen tavoitteena ei ollut tehdä meistä tietyn muotin mukaisia valmentajia. Sen yksi keskeisistä tavoitteista oli, että löytäisimme oman tapamme toteuttaa muutosvalmentajuutta ja valmentavaa otetta työssämme. Lopputehtävämmekin aiheena oli pohtia omaa muutosvalmentajan käyttöteoriaamme, sitä millaisia muutosvalmentajia me olemme.

Joulukuun loppuseminaarissa minut yllättikin se, miten erilaisia käyttöteorioita olimme luoneet samojen opintojen pohjalta, omiin tarpeisiimme ja vahvuuksiimme pohjautuen. Meitä ei sertifioitu toimimaan tietyllä tavalla, meidät valmennettiin toimimaan meille sopivalla tavallamme. Ja juuri se on valmentamisen ytimessä.

Olen huomannut, että oma tapani toteuttaa muutosvalmentajuutta on läsnä näissä Aamukirjeissä. Ja se tulee olemaan jatkossa sitä entistä enemmän, kun vain uskallan antaa itselleni luvan siihen.

Työ alkakoon, sillä myönnän, että edelleen tarvitsen paljon harjoitusta.

Harjoitus oman osaamisen tunnistamiseksi

Seuraava harjoitus auttaa sinua oman osaamisesi tunnistamisessa.

Jos haluat saada harjoituksen kaiken hyödyn irti, suosittelen, että keskustelet löydöksistäsi jonkun, mieluiten jonkun tutun, kanssa. Jonkun jolta voit saada palautetta. Jonkun, joka voi toimia sinulle oikeiden löydösten vahvistajana ja toisaalta liian kriittisen äänen vaimentajana.

HARJOITUS

Laadi oman elämäsi aikajana. Kirjaa sinne erilaisia työelämän ja muun elämän vaiheita ja työtehtäviä, vaikeita sekä hedelmällisiä ajanjaksoja.

Pohdi, mitä nuo ajanjaksot ovat sinulle opettaneet. Mitä taitoja, tietoja ja metataitoja ne ovat vahvistaneet? Mitä taitoja olet käyttänyt ja harjoitellut erityisen paljon? Miten ajattelutapasi ovat niiden kautta muuttuneet?

Jos oikein innostut voit jatkaa tehtävää pohtimalla myös, mitä olet vaiheiden kautta oppinut itsestäsi sekä siitä, mistä pidät, et pidä, nautit, innostut tai turhaudut. Entä mitä saavutit?

Harjoitusta voi hyödyntää myös omien voimavara- ja kuormitustekijöiden pohtimiseen. Voit pohtia, mitkä asiat eri vaiheissa tukivat jaksamistasi, ja mitkä heikensivät sitä.

Onko sinun helppoa luottaa omaan osaamiseesi?

1. Tällä hetkellä tosin haave ei elä enää yhtä vahvana. Viime aikoina olen tosin alkanut kyseenalaistaa tätä unelmaa, sillä olen enenevissä määrin kaivannut ympärilleni työyhteisöä. Viime vuodet kotiäitinä ja opiskelijana ovat näyttäneet, etten haluakaan tehdä töitä niin yksin ja niin omilla ehdoillani kuin luulin. Haluan työskennellä vaikuttavammin, eli yhdessä. Tästä ilmiöstä myös Nani Annette kirjoitti marraskuussa mainiossa tekstissään.

2. Toinen haaste on tietenkin palkkatyön turvallisuus ja se että työntekijänä en itse ole vastuussa kaikesta. En tiedä, olenko oikeasti valmis luopumaan siitä.

3. Kirjoitin keväällä aloittelijan mielestä ja siitä, että jokaisen pitäisi välillä olla aloittelija. Se tarkoittaa myös sitä, että asiantuntijan on saatava välillä olla aloittelija. Vain kokeilemalla uutta, hakemalla uusia näkökulmia omaan työhönsä, ja reflektoimalla niitä, asiantuntija voi kehittyä työssään entistä paremmaksi.

4. Työelämän metataitoja ovat mm. oppimiskyky, itseohjautuvuus, vuorovaikutustaidot, yhteistyökyky, kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisukyky, tunneäly, itsereflektio, resilienssi, teknologian hyödyntäminen, verkostoituminen, luovuus ja innovointikyky.

5. Bandura puhuu artikkelissaan minäpystyvyydestä (eli uskosta omiin kykyihin tehtävistä suoriutumisesta), mutta käytin tässä helpommin ymmärrettävää termiä itseluottamus: Bandura, Albert 1977. Self-efficacy: Toward a unifying theory of behavioral change. Psychological Review, 84(2), 191–215.

6. Tämän vuoksi Substack on kirjoittajalle niin ihana paikka! Täällä voi löytää oman “heimonsa”, sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saa kasvaa kirjoittajana. Nanin kirjoittajaryhmä on auki uusillekin kirjoittajille.