Mikä on minun syyni MIKSI?
Simon Sinekin kirja Kysy ensin miksi sai minut etsimään syytäni MIKSI, ja taidan olla sen jäljillä. Ja huomaan, siellä se on koko ajan ollutkin, aivan lähellä, mutta silti piilossa.
On lukion kuvaamataidon tunti. Istumme kuvaamataidonluokan isojen pöytien ympärillä odottamassa opettajan ohjeita seuraavaa työtä varten.
Saamme tehtäväksi laatia kartan itsestämme. Aika pian tiedän, mitä minä haluan tehdä. Teen aarrekartan. Aarrekartan itsestäni, elämästäni. Aarrekartan, jonka aarre olen minä itse, 16-vuotias prinsessatyttö1.
Piirrän kartan varrelle tapahtumia elämästäni, pääosin ihmisistä elämässäni. Ajattelen, että kaikki elämäni tapahtumat, erityisesti kohtaamiset ihmisten kanssa ovat muovanneet minusta minut.
Pian tuon värikynäpiirustuksen jälkeen istun äidinkielentunnilla. Taas vastaanottamassa tehtävää, tällä kertaa essee-aiheita. Valitsen aiheekseni Kuka minä olen.
Kirjoitan esseeseen aarrekartasta. Kirjoitan ajatuksista, jotka ovat johtaneet sen laatimiseen. Kirjoitan siitä, miten minusta tuli minä. Ajattelen sen kertovan samalla, kuka minä olen.
Saan esseestä parhaan arvosanan, jonka olen koskaan saanut. Essee on yksi parhaistani, ehkä jopa paras. Se on myös ainoa, jonka edelleen muistan, ei arvosanan, vaan aiheen takia.
Se on myös ensi kosketuksiani syvällisempien pohdintojeni jakamiseen, vaikka yleisönä olikin vain opettajani.
Aarrekartasta ja esseestä huolimatta, tunsin nuorena, etten kunnolla tiennyt kuka olen ja mitä haluan. Tunne seurasi mukanani vielä hyvän matkaa kolmatta vuosikymmentäni.
Tunsin, etten uskaltanut olla kokonaan minä ihmisten seurassa. Enkä tiennyt, mitä tuo kokonaan minä edes tarkoittaisi. Pelkäsin valtavasti torjutuksi tulemista, sitä etten kelpaa. Olin arka kertomaan mielipiteeni, erottumaan joukosta.
Tunsin itseni usein erilaiseksi. Joukkoon kuulumattomaksi. Halusin olla yksi muiden joukossa. Ja samaan aikaan halusin kipeästi olla juuri minä, erottua joukosta.
Olin kiinnostunut self help-kirjallisuudesta. Se kai vastasi tuohon kaipaukseeni oppia tuntemaan itseni.
Sen sijaan, että olisin oppinut tuntemaan itseni, päädyinkin usein tilanteeseen, jossa yritin muuttaa itseäni. Yritin self helpata itsestäni paremman version, sellaisen, jonka ajattelin, että minun pitäisi olla. Sellaisen, joka selviäisi paremmin tämän maailman vaatimusten kanssa niissä rooleissa, joihin luulin, että minun pitäisi sopia.
Kiinnostukseni itsetuntemusta kohtaan oli niin suurta, että unelmoin kirjoittavani kirjan nimeltä Kuka minä olen. Drivessa minulla oli tuon niminen asiakirjakin. Kirjoitin siihen merkintöjä silloin ja tällöin.
Jossain vaiheessa muutin asiakirjan nimeksi: Muotit, joihin en mahtunut. Pallottelin päässäni myös nimiä: Valheet, joita kerroin itselleni sekä Tunteet, jotka pidin sisälläni.
Mutta kirjaa siitä ei tullut. Päiväkirja pikemminkin.
En pääse teemaa karkuun, koska se kumpuaa syvältä minusta
Taas, huomaan pyöriväni saman teeman ympärillä, tällä kertaa täällä Aamukirjeissä. Enkä usko, että se on sattumaa.
Haluni kirjoittaa itsetuntemuksesta ja unelmista kumpuaa jostain syvemmältä. Eikä se halu ilmeisesti laannu ennen kuin olen kirjoittanut sen, mitä haluan kirjoittaa, jos sittenkään.
Tarve ymmärtää itseäni, mutta myös maailmaa laajemmin on minussa syvällä. Minua innostaa valtavasti oivaltaminen, se että pystyn muodostamaan itsestäni ja tästä maailmasta taas hieman enemmän järkeenkäyvän kuvan.
Itse asiassa ahdistun, jos en saa edessäni olevia tiedonmurusia sopimaan päässäni olevaan kokonaiskuvaan. Kokonaiskuvan näkeminen on minulle niin tärkeää.
Kirjoitin joulukuussa siitä, miten luonteenvahvuuksieni mukaan katson maailmaa tavalla, joka tuntuu järkeenkäyvältä toisille ja itselleni, annan ilmiöille laajempaa merkitystä sekä harkitsen ja tutkin asioita perusteellisesti eri näkökulmista.
Lisäksi vahvimpien tarpeideni joukkoon kuuluvat uteliaisuuden (ymmärtämisen tarve), hyväksynnän (mm. positiivisen minä-käsityksen tarve) sekä riippumattomuuden (itseensä luottamisen tarve) tarpeet näkyvät yhtä lailla siinä, miten hahmotan maailman ja mistä kirjoitan.
En tule kirjoittamaan kirjaa itsetuntemuksesta ja unelmista sellaisena kuin siitä vuosia sitten unelmoin. Unelma ei ole enää samanlainen. Se elää nyt omaa elämäänsä täällä.
Jokainen unelma ei toteudu sellaisena, jona sen alun perin kuvitteli. Oikeastaan, luulen, että vain harvat unelmat pysyvät täysin muuttumattomina. Ja ehkä niin on tarkoituskin. Mutta usein unelmissa on sama ydin. Niitä ajaa sama syy MIKSI.2
Tuo syy MIKSI on tärkeämpi kuin yksittäiset unelmat. Se on polttoaine monille unelmille.
Minunkin kohdallani syy kirjoittaa on pysynyt samana. Koska syy MIKSI on minussa. Syvällä minussa. Osa sitä kuka olen.
Mikä siis on minun syyni MIKSI?
Suoraan sanottuna en osaa vielä sanoittaa sitä tarpeeksi hyvin. Mutta luulen, että olen päässyt kiinni sen ytimeen. En jaksa odottaa siihen asti, että osaan sanoittaa syyni MIKSI hyvin ja tiivisti. Haluan jakaa sen teidän kanssanne NYT.
Avaan sitä siis sen kautta, mihin minä uskon.3
Uskon, että jokainen on arvokas.
Uskon, että jokaisen elämällä on tarkoitus.
Uskon, että tuon tarkoituksen voi löytää oppimalla tuntemaan itseään, omia lahjojaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Se mikä ihmistä motivoi ja innostaa tekee hänestä ainutlaatuisen, ja oma tarkoitus tai kutsumus - tai millä sitä haluaakaan kutsua - kumpuaa juuri sieltä, siitä kuka sinä olet.
Uskon, että tuo tarkoitus kohdistuu itsestä ulospäin, muihin ihmisiin. Se koskee jotain positiivista muutosta, jonka haluaa saada aikaan tässä maailmassa.
Uskon, että maailmasta tulee sitä parempi paikka, mitä useampi uskaltaa elää todeksi tuota tarkoitustaan, uskollisena sille ja samalla itselleen (sillä tarkoitus kumpuaa siitä, kuka sinä olet).
Uskon, että jokainen ihminen voi siis osaltaan muuttaa tätä maailmaa paremmaksi paikaksi JA samalla kokea itse hyvinvointia.
Uskon, että kestävä elämä ja yhteiskunta rakentuu oman tarkoituksensa tuntevista, ja sitä todeksi elävistä, yksilöistä JA organisaatioista.
Syyni MIKSI on siis ehkä joku tällainen: Haluan auttaa ihmisiä (ja organisaatioita) löytämään tuon arvokkaan aarteen (kuka sinä olet!) ja lempeästi rohkaista heitä kasvamaan, jotta voimme yhdessä tehdä tästä yhteiskunnasta kestävämmän (niin psyykkisesti, sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisestikin).
Tämä on unelma, joka on kytenyt sisälläni monta vuotta. En ole osannut nimetä sitä kunnolla. Mutta nyt, kun katson taaksepäin sitä, mistä olen kuluneen vuoden aikana kirjoittanut, ja mistä haluan tulevaisuudessa kirjoittaa, se alkaa näyttää loogiselta.
On aika pelottavaa sanoa kaikki tämä ääneen. Mitä jos minua pidetään ihan tyhmänä? Mitä jos ajatuksilleni ja uskomuksilleni nauretaan? Mitä jos minua pidetään liian naiivina?
Mitä jos en kelpaa?
Pelko on saanut minut monesti mieluummin kiertelemään kuin sanomaan suoraan, mitä ajattelen. Ja silti, uskon, että on tehokkainta, kun sanoo sanottavansa suoraan. Kertoo avoimesti, mihin uskoo.
Miten muuten voi saada muut uskomaan samaan?
Tässä minä siis olen. Hieman pelokkaana, mutta äärimmäisen innoissani. Innoissani siitä, mihin uskon.
Palataan vielä siihen aarrekarttaan
Pala palalta olen vuosien aikana oppinut tuntemaan itseäni, sitä kuka minä olen. Olen oppinut ymmärtämään itseäni. Ja ennen kaikkea olen oppinut arvostamaan sitä kuka olen. Olen oppinut näkemään aarteen arvon.
Pidän löytämästäni.
Sinäkin olet aarre. Arvokas juuri noin, sinuna. Ja sinulla on tarkoitus.
Siihen minä uskon. Siksi minä kirjoitan. Siksi, että myös muut voivat kokea vastaavia oivaltamisen hetkiä kuin minä olen matkallani kokenut. Siksi, että muut voisivat oppia rakastamaan sitä aarretta, joka heidän aarrekartoistaan löytyy.
Sekä ennen kaikkea siksi, että uskon, että se aarre, joka sinun kartastasi löytyy, pystyy muuttamaan maailmaa hieman paremmaksi. Sillä uskon, että oman tarkoituksensa mukaan eläminen tuntuu merkityksellisemmältä.4
Tiedätkö mikä on sinun syysi MIKSI? Jos haluat jakaa ajatuksiasi tai keskustella aiheesta, jätä kommentti tai lähetä viesti. Rakastan kuulla erilaisia näkökulmia ja kokemuksia!
Piirsin itselleni aarrekarttaan tiaran, sillä harjoittelin tuolloin omaksumaan identiteettiäni Kuningasten kuninkaan (Jumalan) tyttärenä. Aloitin samoihin aikoihin Prinsessatyttö-nimisen blogin. Halusin olla kosketuksissa sisäisen prinsessani kanssa. Halusin kokea olevani arvokas.
Olen tällä hetkellä kovin inspiroitunut Simon Sinekin kirjasta Kysy ensin miksi. Suosittelen tutustumaan! Sinekin mukaan jokaisella ihmisellä on oma syynsä MIKSI, joka kuvaa sitä, millaisen vaikutuksen hän haluaa tähän maailmaan tehdä, ja mitä hän on valmis sen eteen tekemään.
Kaikessa tässä on mukana uskoni Jumalaan. Nämä uskomuksenikin kumpuavat siitä, millaiseksi uskon Jumalan luoneen ihmisen ja tämän maailman. Usko ikään kuin tuo kaikkeen tähän oman lisäkerroksensa, jonka avaamiseen tarvittaisiin kokonaan oma tekstinsä.
Tähän minun on pakko lisätä, että elämä todella tuntuu minulle vielä merkityksellisemmältä, kun saan elää unelmiani todeksi yhdessä jonkun itseäni suuremman kanssa. Itselleni tämä 'joku' on Jumala, joka antaa tarkoitukselleni syvemmän merkityksen.
Jaan tuon oman kirjoitukseni, en tiedä onko siitä kenellekään hyötyä, hyvä jos on. Sivulla on myös edellinen kirjoitus enkelityttö, se ehkä kuvaa enemmän unelmaa minuudesta.
Psykologinen tieto perustuu tietenkin tunteisiin ja minuuteen tietämyksensä mukaan. Liian usein tuntuu siltä, että ulkopuolelle jää vuorovaikutuksen vaikutus, ja eritoten se, että minuuteensa ei voi vaikuttaa vuorovaikutuksessa, jos ympäristö on ehdoton. Syvien tunteiden vaikuttavuus on ehkä vahvin läheisten kanssa, jossa jaetaan tunteita, analysoidaan, peilataan ja muututaankin sitä kautta. Tunne-elämä lukittuu ja vie voimavarat, jos yhteisössä ei ole kunnioitusta eikä arvot ole jäsentyneet. Itseni on suljettu täysin juuri tällaisesta yhteisöstä, kun asia on tabu, yhteisön jäsenillä ei ole riittävästi tietoa ja kykyä tunnistaa itseyttään, tunteitaan ja vuorovaikutuksen vaikutusta minuuteen, vuorovaikutuksen laatu tunteidensa tunnistamisessa on projisointi toiseen ja itseenkin tekojen vuoksi syyllistävänä, kun otetaan valtaa määrätä ja määritellä toisen itsemääräytymisen oikeus. Kun asia on vaikea, siihen on ratkaisuksi yhteisövallan keinoin valittu tavoiksi, ei puhuta mitään, ei reagoida mitenkään puheisiin, suljetaan ulos, kasvatustieteellinen vanhentunut näkemys, sammutetaan ihmisen itseilmaisua huomioimattomuudella, kun ei kyetä kohtaamaan omia tunteita tiedon puuttumisen vuoksi. Tuo kuvittelutaito, nähdä itseään on olleellinen oppia itsen kokemusten tunnistamisessa projisoimatta muihin. Usein fantasiaa ja kuvittelua pidetään synonyymeinä. Erottelen fantasiat pelkopohjaisiksi mieliheijastumiksi, pelkästään jo lihaksesta syntyneenä puristuksesta synnytyksestä. Kuvittelu on enemmän jo kehittynyttä kykyä leikistä, luova leikki tulee syvemmältä mieli/unimaailmasta, tiedostamattomasta.
https://kosketuksiaelamankaaressa.blogspot.com/2025/02/kun-psyykkinen-itseys-katoaa.html?spref=tw
Koen, että mulla on hyvin samanlainen syy oman tekemiseni takana. Itseäni en oo koittanu yrittää ymmärtää vielä ihan noin nuorena, joskus kaksvitosena ehkä. Pikkuhiljaa halu auttaa muita tuli mukaan. En oo kuitenkaan mikään tyrkky ihminen, päinvastoin, ja siksi oonkin jäänyt ajatuksineni varjoon, mutta etsien silti uusia tapoja löytää itseäni (tai nyt ilmaista, ja siitä on tullut henkireikä).