Onnea on opintovapaa
Puolivälikatsaus muutosvalmentajan opintoihin
Ensimmäisen hiljainen aamu kotona. Ulkona on teemaan (arki) sopiva märkä ja harmaa sää. Syksy on selvästi tulossa.
Jokainen on omissa puuhissaan, yksi päiväkodissa, yksi mummin luona ja yksi töissä. Minun tehtäväni olisi opiskella. Koko hiljainen koti minua varten. Se on ihanaa.
Mutta kyllä arjen aikataulut pitkän aikatauluttoman kesän jälkeen myös ahdistavat. Siitäkin huolimatta, että aloituksemme on ollut varmasti keskimääräistä hellävaraisempi. Tottuminen ottaa aikansa.
Myös aloittaminen ja keskittyminen tuottavat vaikeuksia.
Eilen kirjoitin ja muokkasin kuutta eri Aamukirjettä. En osannut keskittyä yhteen asiaan, vaan ajatukseni ja mielenkiintoni hyppivät asiasta toiseen. Haluaisin olla kirjoittamassa kaikkia tekstejä, nyt heti, kun minulla on vihdoin aikaa.
Samaan aikaan haluaisin myös olla pihalla puutarhahommissa, kun kerran olen nyt kotona.
Haluan saada kaiken nyt ja heti. En sitten joskus. Haluan kirjoittaa kaikki ajatukseni teksteiksi heti. Suorittaa kurssit heti ja saada pihan valmiiksi heti.
On kai taas opeteltava sietämään keskeneräisyyttä ja matkaa. Toisaalta, onhan tässä innostuksesta kielivässä kärsimättömyydessä hyvätkin puolensa. En malta odottaa, että pääsen kaikkien mukavien asioiden kimppuun.
Muutosvalmentajan opinnot jatkuvat ensi viikolla
Muutosvalmentajan opintoni ovat puolivälissä. Työmäärällisesti syksyllä näyttäisi olevan enemmän hommaa kuin viime keväänä, ainakin lähitapaamisten ja opintojaksojen määrästä päätellen.
Näiden opintojen aloittaminen on ollut yksi parhaimmista päätöksistäni pitkään aikaan. En ole vain oppinut paljon, vaan olen samaan aikaan myös työstänyt monia ajatusmallejani.
Aloittaessani en oikeastaan ymmärtänyt, kuinka paljon nämä teemat minua kiinnostavat. Toisaalta edelleenkään en tiedä kunnolla, miten tulen käytännössä oppimaani hyödyntämään. Tai siis, opit ovat hyödyllisiä ihan nykyisessä työssänikin, mutta haluaisin päästä hyödyntämään niitä vielä enemmän, erilaisessa roolissa.
Opintovapaa oli hyvä päätös
Opinnot on suunniteltu työn ohessa suoritettaviksi. Ne sisältävät paljon itsenäisesti luettavaa ja kuunneltavaa sisältöä sekä iltaisin ja viikonloppuisin olevia luentoja.
Itse olen kuitenkin opintovapaalla ja se on ollut hyvä päätös tässä elämäntilanteessa.
Opinnot ovat osoittautuneet aika työllistäviksi. Vuodessa pitäisi suorittaa 30 opintopistettä ja opintojaksot ovat työläitä. Reflektioiden kirjoittamista sekä perehdyttävää aineistoa on ollut jo tähän mennessä paljon ja “lopputyökin” on vielä tekemättä, tulevien opintojaksojen tehtävistä puhumattakaan.
Esimerkiksi valmentavan johtamisotteen opintojakso koostuu useasta teemasta, joista jokaiseen liittyen olemme kuunnelleet podcasteja, lukeneet raportteja ja artikkeleita ja lopulta kirjoittaneet reflektiot. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja pidän reflektioiden kirjoittamisesta. Mutta kyllä tässä silti töitä tuntee tehneensä.
Sisäistettävää on näin lyhyeksi ajaksi ollut paljon. Pää on tuntunut välillä sekasotkulta, jossa erilaiset tiedon muruset leijailevat ja yrittävät löytää kotiaan.
Haluaisin oppia kaiken. Mutta mitä se edes tarkoittaisi?
Opintovapaan, ja hoitojärjestelyjen, ansiosta saan käyttää arkiaamuja tehtävien tekemiseen, eikä aikaa ole tarvinnut nipistää yöunista. Sillä mistä muualtakaan sitä vanhempana aikaa hommilleen saisi?
Mikä keväällä kutkutteli?
Keväällä perehdyin mm. inhimilliseen johtamiseen, valmentavaan esihenkilötyöhön sekä oppimisen johtamiseen. Ne ovat kaikki olleet kiinnostavia aiheita.
Julkaisin valmentavaan johtamiseen liittyvän reflektioni alkukesästä:
Miten tulla loistavaksi ihmisten puutarhuriksi?
Muutimme kolme vuotta sitten omakotitaloon isolla pihalla. En ole ikinä mieltänyt itseäni viherpeukaloksi, mutta muutettuamme aloin haaveilla kukkivista perennapenkeistä ja hyötypuutarhasta.
Keväällä osallistuin myös Tulevaisuuden kestävä bisnes -konferenssiin, jonka teemana oli inhimillinen työelämä. Se inspiroi minua kirjoittamaan kaksi Aamukirjettä:
Kadotettu yhteisöllisyys
Osallistuin kaksi viikkoa sitten inhimillistä johtamista käsittelevään konferenssiin. Jos minun pitäisi valita yksi sana, joka jäi minua sieltä puhuttelemaan, se olisi yhteisöllisyys.
Mitä jos alkaisimme mittaamaan työelämän kestävyysjälkeä?
Jäädessäni viime keväänä vanhempainvapaalle haaveilin palaavani osittain töihin aika pian vauvan syntymän jälkeen. Tykkään olla muutakin kuin äiti. Tykkään tehdä töitä. Halusin myös jakaa vapaita miehen kanssa.
Kevään viimeisenä opintojaksona suoritin myös oppimisen johtaminen -opintojakson, jonka teemoista minun on tarkoitus kirjoittaa vielä oma tekstinsä. Nostan nyt kuitenkin esiin kaksi asiaa, joita olen pohtinut opintojakson jälkeenkin.
Ensinnäkin oli mielenkiintoista havahtua pohtimaan, kuinka paljon erilaisia taitoja myös työelämän ulkopuolelta mukaamme tarttuukaan, mutta jotka työelämässä saattavat jäädä kokonaan hyödyntämättä. Erottelemme ammatillisen osaaminen ja esimerkiksi harrastustoiminnassa kerätyn osaamisen usein eri koreihin, ehkä arvotammekin niitä eri tavalla. Pääsemmekö kuitenkaan hyödyntämään näitä muita osaamisia työelämässä riittävän usein?
Toiseksi pohdin sitä, miten työelämä asettaa yksilölle valtavasti osaamisen kehittämistarpeita ja -vaatimuksia. Itseä pitäisi kehittää, ettei “oma markkina-arvo” työmarkkinoilla laske. Toisaalta kuulemme jatkuvaa viestiä, jossa kehotetaan keskittymään itselle merkityksellisiin asioihin ja menemään omia unelmia päin. Ja jossain välissä pitäisi levätäkin. Miten näiden kaikkien eri suunnista tulevien vaatimusten keskellä pitäisi selviytyä?
Tosimaailman ja ihanteen välinen kontrasti on suuri
Keväällä leijuin inhimillisen johtamisen kuplassa, jossa tuntui, että kaikki ajattelevat samoin ja työelämän tulevaisuus näyttää oikein valoisalta. Kuplauduin, enkä nähnyt todellisuutta.
Pikku hiljaa aloin taas muistaa, ja nähdä, että todellisuus työelämässä on karumpi. Ihanteet ja kirjoissa hyvältä kuulostavat teoriat eivät todellisuudessa toteudu läheskään aina työelämässä. Eikä muutos ole helppo.
Harjoittelin kevään ja kesän aikana vapaaehtoishommissa johtajuutta. Se oli hyvä muistutus siitä, miten monitahoista johtaminen onkaan. Kirjoissa opittuja periaatteita ja oppeja on paljon vaikeampi viedä käytäntöön kuin ajattelisikaan. Totuttuja toimintatapoja on vaikea muuttaa. Ja omaa toimintaansa on vaikea muuttaa.
Miltä näyttää omien tavoitteideni suhteen?
Opintojen alussa asetin itselleni tavoitteita opintovapaan suhteen. Niiden pohjalta tein seuraavat huomiot:
Ymmärrykseni johtajuudesta, erityisesti inhimillisestä ja valmentavasta johtajuudesta, on lisääntynyt.
Ymmärrykseni ihmisten käyttäytymisestä muutoksen keskellä on lisääntynyt.
Kirjoitan säännöllisesti!
Olen alkanut havaita paremmin erilaisten tilanteiden ja asioiden vaikutuksen vireystilaani. Edelleen haluan oppia suojelemaan optimaalista vireystilaani.
Fasilitoinnin opintojakso on juuri alkamassa. Odotan sitä innoissani. Uskon siihen sisältyvän paljon myös käytännön harjoittelua.
Ylipäätään huomaan kaipaavani lisää käytännön harjoittelua. Koska en nyt ole töissä, harjoittelumahdollisuuksia on rajallisesti.
Valmentava johtamisote tuntuu edelleen hieman haastavalta käsitteeltä, niin teoriassa kuin käytännössäkin. Kaipaan lisää tietoa ja harjoitusta. Pelkkä asioiden ymmärtäminen teoriatasolla ei tee minusta vielä hyvää johtajaa tai valmentajaa.
Syksyä ja oppimista kohti,
