Juuri nyt haluaisin vain kirjoittaa, haluaisin, että sanat vain virtaisivat, ottaisivat helposti muotonsa, ja asettuisivat lauseiksi, jotka vaikuttavat, jotka koskettavat. Juuri nyt haluaisin, ettei minun tarvitsisi miettiä huomista, saati syksyä tai ensi vuotta. Että voisin elää vain tässä hetkessä, ja kirjoittaa. Juuri nyt haluaisin myös miettiä huomista, syksyä ja ensi vuotta, haluaisin miettiä itseäni kirjoittamassa, kirjoittamassa päivä toisensa jälkeen sana toisensa jälkeen. Kirjoittamassa niin, ettei minun enää tarvitsisi kaivata sitä, että saisin kirjoittaa enemmän. Ja silti juuri nyt haluaisin myös olla kirjoittamatta istua ulkona auringonpaisteessa, olla vain. Ja kuitenkaan en haluaisi, sillä haluaisin lukea, rakentaa ja istuttaa, suorittaa niin, että saan to-do-listani ammottamaan tyhjyyttään, jotta voisin keskittyä kirjoittamiseen, ja ehkä myös siihen olemiseen. Niin, mitä minä oikeastaan haluan, juuri nyt? Kirjoittaa kai ainakin.
Ymmärrän niin hyvin tämän runollisen, syvän pohdinnan! Hieno teksti!
En ole julkaisukynnystä koskaan ylittänyt, sen sijaan kirjoituksia on kertynyt lukuisiin blogipohjiin ja muistikirjoihin kilokaupalla.
Oma pohdinta liittyy siihen, miksi kirjoitan, kenelle kirjoitan, olisiko kirjoituksistani iloa muillekin kuin itselleni. Rohkenisinko julkaista, lukeeko, kuuleeko kukaan.
Nyt on turvallista ja paineetonta kirjoittaa, ilman aikatauluja, ilman odottavia silmiä, ihan vain itselle. Ehkä paras näin ainakin tähän hetkeen 🍡
Kiitos! Tuttua tuo sinun pohdintasi, olen käynyt sitä myös paljon Aamukirjeitä aloittaessani, ja edelleenkin välillä. Siksi jokainen tällainen kommentti ilahduttaa ja saa jatkamaan kirjoittamista, ja tekstien julkaisemista.