En ole pystynyt vieläkään karsimaan kunnolla tavaroita, toki niitä aina vähän poistellut, vaikka jo eläkkeellä 8 vuotta. Tavaroita arvostaa liikaa, kun niiden puutteesta on kärsinyt. Olen tainnut pitää karsintatalkoita omasta muististani enemmän kuin ympäristöstä, turha kuona pois ja oleellisten etsiminen, mitä oikeastaan olen, vai olenko ollenkaan. Iloa päivääsi! Kaikella on aikansa.
Mun on hirveän vaikea päästää irti asioista ja esineistä. Tuntuu kuin karsisin muistoja itsestäni, jos heitän pois yhdenkin postikortin. Ja sitten kuitenkin, nautin aivan valtavasti siitä, ettei ympärillä ole liikaa tavaraa. En esimerkiksi kykene työskentelemään kotona, jos täällä on kauhea kaaos. Tajusin tämänkin vasta tämän vuoden puolella, 41-vuotiaana, miettiessäni, miksi en saa otetta töistä.
Karsiminen on vaikeaa. Se on ollut myös vapauttavaa. Irti päästäminen tuo tilaa niin mielelle kuin fyysisestikin ja kaipaan hurjasti järjestyksen tuomaa hallinnantunnetta. Se on tässä lapsiperhekaaoksessa nykyään liian usein kateissa.
Minulla on nurkat täynnä "materiaalia" erilaisiin projekteihin. Mukavinta mitä tiedän, on levittää romuni pitkin pöytää ja lattiaakin ja keskittyä johonkin projektiin. Pidän ajatuksesta, että olen säilyttäjä. Ostan hyvin vähän, kokoan, korjaan ja teen uutta kaikesta siitä mitä minulla jo on. Käyttökelpoisen tavaran vieminen roskiin tuntuu ajatuksenakin pahalta. Mieluummin vaikka kierrätykseen.
En ole pystynyt vieläkään karsimaan kunnolla tavaroita, toki niitä aina vähän poistellut, vaikka jo eläkkeellä 8 vuotta. Tavaroita arvostaa liikaa, kun niiden puutteesta on kärsinyt. Olen tainnut pitää karsintatalkoita omasta muististani enemmän kuin ympäristöstä, turha kuona pois ja oleellisten etsiminen, mitä oikeastaan olen, vai olenko ollenkaan. Iloa päivääsi! Kaikella on aikansa.
Mielen karsintatalkoot varmasti ovatkin ne tärkeämmät!
Mun on hirveän vaikea päästää irti asioista ja esineistä. Tuntuu kuin karsisin muistoja itsestäni, jos heitän pois yhdenkin postikortin. Ja sitten kuitenkin, nautin aivan valtavasti siitä, ettei ympärillä ole liikaa tavaraa. En esimerkiksi kykene työskentelemään kotona, jos täällä on kauhea kaaos. Tajusin tämänkin vasta tämän vuoden puolella, 41-vuotiaana, miettiessäni, miksi en saa otetta töistä.
Karsiminen on vaikeaa. Se on ollut myös vapauttavaa. Irti päästäminen tuo tilaa niin mielelle kuin fyysisestikin ja kaipaan hurjasti järjestyksen tuomaa hallinnantunnetta. Se on tässä lapsiperhekaaoksessa nykyään liian usein kateissa.
Etenkin jälkeenpäin se tuntuu hyvältä. Pelkästään se, että roudaa jätteeksi muuttunutta tavaraa roskiin, tarjoaa dopamiinia. 😁
Piti käydä editoimassa, että _etenkin_ jälkeenpäin. Sillä ulkovaraston raivaaminen tuntui kyllä hyvältä ihan sillä hetkelläkin!
Minulla on nurkat täynnä "materiaalia" erilaisiin projekteihin. Mukavinta mitä tiedän, on levittää romuni pitkin pöytää ja lattiaakin ja keskittyä johonkin projektiin. Pidän ajatuksesta, että olen säilyttäjä. Ostan hyvin vähän, kokoan, korjaan ja teen uutta kaikesta siitä mitä minulla jo on. Käyttökelpoisen tavaran vieminen roskiin tuntuu ajatuksenakin pahalta. Mieluummin vaikka kierrätykseen.