Ojoijoi olipa taas hyvä teksti! Ja kiitos maininnasta myös :) Onkin pitänyt lukea Hyvän historia vaikka kuinka kauan, joten kiitos myös muistutuksesta. Tämä teksti ja koko aihe herättää niin paljon ajatuksia, etten tiedä mistä päästä lähtisi kerimään niitä auki.
Aloitan vaikka Esko Valtaojasta ja hänen ajatuksistaan siitä, että vaikka ajoittain (aina?) tuntuu siltä, että tulevaisuus näyttää synkältä ja olemme menossa huonompaan suuntaan, pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kehitystä on monella alueella tapahtunut nimenomaan parempaan, esim. vaikka ihmisoikeuksissa. Tykkään tästä laajemmasta perspektiivistä erityisesti silloin, kun lyhyellä aikavälillä tuntuu, että kovat arvot maailmassa vain lisääntyvät. Että ehkä ja toivottavasti kyse on (vain) vastareaktiosta reaktiolle, kuten nyt esim. naisvihan lisääntyminen me too -liikkeen jälkeisessä ajassa. Pitkän ajan kuluttua huiput tasoittuvat, ja mitä hyvään tulee, tendenssi on nousujohteinen. Tai näin ainakin toivon. ♡
Ja uutisista. Pitkään häpesinkin vähän sitä, kun en oikein lukenut uutisia ja sain aina jostain vähän jälkikäteen kuulla, jos jotain "isoa" oli tapahtunut. Nykyisessä nopeatempoisessa maailmassa ja kun kuitenkin haluaisi olla perillä asioista, täydellisessä pimennossa ei ehkä kannata elää... mutta ihan mielelläni palaisin aikaan, jossa uutiset toimitettaisiin keskitetysti vaikka kerran päivässä tai viikossa jollakin hitaalla tavalla luotettavasta ja riippumattomasta lähteestä (on ehkä liikaa pyydetty, ymmärrän ;))
Ja vielä suosikkiaiheestani eli kasvuhakuisesta markkinajärjestelmästämme. Uskon siihen, että ihmiset yksilöinä haluavat yhteisöllisyyttä, jakamista ja hyvää toisilleen. Mutta koska tehokkuus ja voiton tavoittelu leimaavat elämäämme niin monella tasolla, yhteisöllisyys, yhteinen hyvä ja aito hyvinvointi kärsivät, polarisaatio kasvaa ja raha (valta) jakautuu epätasaisemmin.
Mutta nimenomaan, kaikki muutokset saavat alkunsa kuitenkin jostain. Miksei vaikka meistä? ♡
Suosittelen noita Bregmanin kirjoja. Hyvän historia on mullakin itseasiassa vielä kesken, vaikka siihenkin jo rohkeasti viittasin, niin ajatuksia herättävä sekin on. Suosittelen sulle myös, ja erityisesti, tuota Moraalista kunnianhimoa. Siinä jotenkin tulee hyvin esiin se, mikä vaikutus ihmisellä on, kun pyritään muuttamaan rakenteita, eli tekemään todella vaikuttavia muutoksia. Erityisesti kun puhutaan tuosta mainitsemastasi kasvuhakuisesta markkinajärjestelmästä tarvitaan ihmisiä, jotka rohkeasti ja taidolla nostavat epäkohtia esiin ja saavat aikaan muutosta mm. sääntelyyn.
Näiden kirjojenhan pohjalta vois järjestää vaikka lukupiirin! Pääsis keskustelemaan kunnolla aiheesta. Miten olis? :)
No niin nyt ehdin varaamaan nämä kirjastosta (Moraalisessa kunnianhimossa olikin aikamoinen jono!) ja löysin vielä kolmannenkin "Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman". Eli milloinkas tämä lukupiirimme starttaa, miten ja keitä muita tähän mahtaisi haluta liittyä mukaan?!! 🤩🙌
Sähän laitoit vauhtia! Tuon kolmannenkin kirjan varmaan otan luettavaksi/kuunteluun, kunhan löytyy sopiva hetki.
Pitää hiukan pohdiskella tuota lukupiirin toteutusta! Ehkä mun ja sun lukijoista löytyisi kiinnostuneita osallistujia? 😊 Riippuu ehkä myös siitä, milloin saat kirjat käsisii ja pääset tutustumaan 😄
Tajusin että omaan toivottomuuteeni on johtanut se että en enää usko, että suurin osa ihmisistä sittenkään pyrkii hyvään. Ennen ehkä uskoin. Eivät ”ne muut” välttämättä pahaankaan pyri, mutta eivät ainakaan yhteiseen hyvään. Kuten Janinakin aiemmin kirjoitti: Oikeastaan huolehdimme vain itsestämme ja omista lapsistamme.
Tunnistan tuon toivottomuuden syyn itsekin. Siksi ehkä noiden Bregmanin kirjojen lukeminen palauttikin toivoa siitä, että asia voisikin olla toisin. Olen viime aikoina havahtunut miettimään sitä, että sillä on tosi paljon merkitystä, millä ennakko-oletuksilla suhtaudun muihin ihmisiin: odotanko heistä hyvää vai pahaa? Bregmaninkin kirjoitti tästä: "Jos uskomme, etteivät useimmat ihmiset ole kunnollisia, myös kohtelemme toisiamme sen mukaisesti. Silloin saamme toisistamme huonoimmat puolet esiin." Jos siis haluan saada aikaan muutosta ympärilläni, minun on kannattavampaa suhtautua ihmisiin ympärilläni siten, että heissäkin on se halu yhteiseen hyvään. Hyökkääväällä lähestymistavalla "ei teitä kumminkaan kiinnosta" nostatan vaan puolustusta ja vien huomion vääriin asioihin. Yhteinen hyvä ei ehkä toteudu vielä, sillä vaatiihan se usein muutosta omassa käyttäytymisessä ja sellainen muutos on vaikeaa ja hidasta. Eikä kukaan ihminen siihen edes täysin voi pystyä.
Ensinnäkin kiitos todella hyvästä kirjoituksesta kokonaisuudessaan! Teksistä löytyi monta tarttumapintaa, mutta tiivistän sen tähän kommenttiin, joka on ollut itselle tosi merkittävä. Oon käytännössä päässyt monessa tilanteessa oppimaan, että se oma lähestymistapa on melkeimpä aina tilanteen ytimessä. Mitä enemmän muistaa laskea omat odotukset, lähestyä uteliaisuudella ja positiivisuudella, niin sitä parempia kohtaamisia haastavatkin tilanteet/ihmiset on aiheuttanut. Jos ihmisten vuorovaikutustaidot himpun verran "paranisi", sieltä yksilöstä käsin, näen mahdolisuuden parempaan tulevaisuuteen.
Jos organiseeraatte lukupiiriä, niin count me in. Nämä on tosi mielenkiintoisia aiheita. Mietin, että rupeanko kommentoimaan ollenkaan, ettei tule kirjoitettua hehtaarikommenttia :D (tsiljoona aihetta, joista ois ihana kirjoittaa!) Yritän typistää.
Ajattelen, että hyvin, hyvin harva ihminen pyrkii pohjimmiltaan ns. pahaan. Se, miksi siltä usein näyttää, johtuu mun mielestä kahdesta päätekijästä: sisäisestä turvattomuudesta ja uskomusjärjestelmistä eli tarinoista - sisäisistä ja muiden ihmisten kanssa jaetuista. Meidän oma sisäinen maailma ja suhde itseen värittää aina myös suhtautumista toisiin. Ihmiset voivat olla omien uskomustensa vankeja, havisevan hauraita pelkojensa keskellä, kyvyttömiä toimimaan ns. paremmin (tosin sekin on subjektiivista - kenen parempi, kuka sen määrittelee?), traumojensa ja triggereidensä vietävissä tai ihan vaan puhtaasti eri mieltä. Samaa tavoitettakin voi lähestyä niin hitsin monesta kulmasta.
Toivottomuuden kohdalla minä kääntäisin katseeni kaikkeen siihen, mikä ei ensimmäisenä hyppää silmille. Asiat eivät ole vain sitä, miltä ne pinnalta näyttävät. Monet niistä jutuista, joita me katsotaan toivottomuuden osoituksina, ovat mun mielestä luonnollinen osa uudistumisprosessia. Jokainen suursiivouksen tekijä tietää, että siivouksen keskellä kämppä näyttää hetken ajan pahemmalta kuin ennen aloittamista. Kaapeista paljastuu jonninjoutavaa roinaa ja sohvan alta vähintään kasa villakoiria. Tai niinkuin meillä legoja, kaksi viikkoa kadoksissa ollut valomiekka ja kuivanut ruisleipä (älä kysy..). Arkinen esimerkki, mutta dynamiikka on sama merkittävämpienkin hommeleiden kohdalla.
Aika monen maailmaa kuohuttavan asian kohdalla näen niin, että muutos tapahtuu jo, me ollaan keskellä sitä, ja nimenomaan suursiivouksen sotkuisessa vaiheessa. Ei enää siellä, missä joku miettii, että pitäis vissiin siivota. Riittävä määrä ihmisistä on valinnut, että siivotaan - valitaan jotain muuta - ja se tapahtuu jo nyt, ei jossain hamassa tulevaisuudessa. Se on toinen iso syy sille, miksi en itse koe toivottomuutta, vaan innostusta. Toinen syy löytyy suhteesta itseeni, mutta se on toinen juttu se.
Vaikka netti ja some osaltaan vahvistavat toivottomuuden tunnetta tonkimalla pahimpia syövereitä ja mässäilemällä niillä, ne ovat olleet avainasemassa tietoisuuden levittämisessä. Ihmiset tietävät mitä maailmassa tapahtuu. Ennen sait ihan rauhassa polttaa naapurikylän maan tasalle - tee se tänään, ja puoli maailmaa tietää sen tunnissa. Ennen ei ollut paremmin, me ei vaan tiedetty.
Kiitos vielä tästä kirjoituksesta, hyvää settiä! 🤎
Kuvasit asiaa hyvin, kiitos! Just noinhan se taitaa olla, että monessa asiassa ollaan jo muutoksen keskellä ja yhä enemmän ihmisiä astuu mukaan. Siksi kuohuu. Eikä kyse ole siitä, että joku ihminen ei olis astunut jo mukaan, koska on paha. Muutos voi vaan vaatia tosi isoja ajatusmaailman ja moraalikäsityksen muutoksia. Se sotii sitä vastaan, mitä on tähän mennessä oppinut. Bregman kuvaa esim. orjuuden kieltämistä ja sitä miten se oli vaikea paikka (niin normaalia se oli, vaikka meistä tuntuukin ihan käsittämättömältä nykyään).
Niinpä! Ja näitä esimerkkejä riittää, roppakaupalla, huvitukseen asti. Ihan suomalaisesta lähihistoriasta voi kaivaa esimerkiksi asiantuntijoiden vakavahenkisiä keskusteluja tärkeistä aiheista kuten "pääseekö nainen yksin ravintolaan" 🤣
Ojoijoi olipa taas hyvä teksti! Ja kiitos maininnasta myös :) Onkin pitänyt lukea Hyvän historia vaikka kuinka kauan, joten kiitos myös muistutuksesta. Tämä teksti ja koko aihe herättää niin paljon ajatuksia, etten tiedä mistä päästä lähtisi kerimään niitä auki.
Aloitan vaikka Esko Valtaojasta ja hänen ajatuksistaan siitä, että vaikka ajoittain (aina?) tuntuu siltä, että tulevaisuus näyttää synkältä ja olemme menossa huonompaan suuntaan, pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kehitystä on monella alueella tapahtunut nimenomaan parempaan, esim. vaikka ihmisoikeuksissa. Tykkään tästä laajemmasta perspektiivistä erityisesti silloin, kun lyhyellä aikavälillä tuntuu, että kovat arvot maailmassa vain lisääntyvät. Että ehkä ja toivottavasti kyse on (vain) vastareaktiosta reaktiolle, kuten nyt esim. naisvihan lisääntyminen me too -liikkeen jälkeisessä ajassa. Pitkän ajan kuluttua huiput tasoittuvat, ja mitä hyvään tulee, tendenssi on nousujohteinen. Tai näin ainakin toivon. ♡
Ja uutisista. Pitkään häpesinkin vähän sitä, kun en oikein lukenut uutisia ja sain aina jostain vähän jälkikäteen kuulla, jos jotain "isoa" oli tapahtunut. Nykyisessä nopeatempoisessa maailmassa ja kun kuitenkin haluaisi olla perillä asioista, täydellisessä pimennossa ei ehkä kannata elää... mutta ihan mielelläni palaisin aikaan, jossa uutiset toimitettaisiin keskitetysti vaikka kerran päivässä tai viikossa jollakin hitaalla tavalla luotettavasta ja riippumattomasta lähteestä (on ehkä liikaa pyydetty, ymmärrän ;))
Ja vielä suosikkiaiheestani eli kasvuhakuisesta markkinajärjestelmästämme. Uskon siihen, että ihmiset yksilöinä haluavat yhteisöllisyyttä, jakamista ja hyvää toisilleen. Mutta koska tehokkuus ja voiton tavoittelu leimaavat elämäämme niin monella tasolla, yhteisöllisyys, yhteinen hyvä ja aito hyvinvointi kärsivät, polarisaatio kasvaa ja raha (valta) jakautuu epätasaisemmin.
Mutta nimenomaan, kaikki muutokset saavat alkunsa kuitenkin jostain. Miksei vaikka meistä? ♡
Suosittelen noita Bregmanin kirjoja. Hyvän historia on mullakin itseasiassa vielä kesken, vaikka siihenkin jo rohkeasti viittasin, niin ajatuksia herättävä sekin on. Suosittelen sulle myös, ja erityisesti, tuota Moraalista kunnianhimoa. Siinä jotenkin tulee hyvin esiin se, mikä vaikutus ihmisellä on, kun pyritään muuttamaan rakenteita, eli tekemään todella vaikuttavia muutoksia. Erityisesti kun puhutaan tuosta mainitsemastasi kasvuhakuisesta markkinajärjestelmästä tarvitaan ihmisiä, jotka rohkeasti ja taidolla nostavat epäkohtia esiin ja saavat aikaan muutosta mm. sääntelyyn.
Näiden kirjojenhan pohjalta vois järjestää vaikka lukupiirin! Pääsis keskustelemaan kunnolla aiheesta. Miten olis? :)
No niin nyt ehdin varaamaan nämä kirjastosta (Moraalisessa kunnianhimossa olikin aikamoinen jono!) ja löysin vielä kolmannenkin "Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman". Eli milloinkas tämä lukupiirimme starttaa, miten ja keitä muita tähän mahtaisi haluta liittyä mukaan?!! 🤩🙌
Sähän laitoit vauhtia! Tuon kolmannenkin kirjan varmaan otan luettavaksi/kuunteluun, kunhan löytyy sopiva hetki.
Pitää hiukan pohdiskella tuota lukupiirin toteutusta! Ehkä mun ja sun lukijoista löytyisi kiinnostuneita osallistujia? 😊 Riippuu ehkä myös siitä, milloin saat kirjat käsisii ja pääset tutustumaan 😄
Kyllä, palataan tähän 🤓
Tajusin että omaan toivottomuuteeni on johtanut se että en enää usko, että suurin osa ihmisistä sittenkään pyrkii hyvään. Ennen ehkä uskoin. Eivät ”ne muut” välttämättä pahaankaan pyri, mutta eivät ainakaan yhteiseen hyvään. Kuten Janinakin aiemmin kirjoitti: Oikeastaan huolehdimme vain itsestämme ja omista lapsistamme.
Tunnistan tuon toivottomuuden syyn itsekin. Siksi ehkä noiden Bregmanin kirjojen lukeminen palauttikin toivoa siitä, että asia voisikin olla toisin. Olen viime aikoina havahtunut miettimään sitä, että sillä on tosi paljon merkitystä, millä ennakko-oletuksilla suhtaudun muihin ihmisiin: odotanko heistä hyvää vai pahaa? Bregmaninkin kirjoitti tästä: "Jos uskomme, etteivät useimmat ihmiset ole kunnollisia, myös kohtelemme toisiamme sen mukaisesti. Silloin saamme toisistamme huonoimmat puolet esiin." Jos siis haluan saada aikaan muutosta ympärilläni, minun on kannattavampaa suhtautua ihmisiin ympärilläni siten, että heissäkin on se halu yhteiseen hyvään. Hyökkääväällä lähestymistavalla "ei teitä kumminkaan kiinnosta" nostatan vaan puolustusta ja vien huomion vääriin asioihin. Yhteinen hyvä ei ehkä toteudu vielä, sillä vaatiihan se usein muutosta omassa käyttäytymisessä ja sellainen muutos on vaikeaa ja hidasta. Eikä kukaan ihminen siihen edes täysin voi pystyä.
Ensinnäkin kiitos todella hyvästä kirjoituksesta kokonaisuudessaan! Teksistä löytyi monta tarttumapintaa, mutta tiivistän sen tähän kommenttiin, joka on ollut itselle tosi merkittävä. Oon käytännössä päässyt monessa tilanteessa oppimaan, että se oma lähestymistapa on melkeimpä aina tilanteen ytimessä. Mitä enemmän muistaa laskea omat odotukset, lähestyä uteliaisuudella ja positiivisuudella, niin sitä parempia kohtaamisia haastavatkin tilanteet/ihmiset on aiheuttanut. Jos ihmisten vuorovaikutustaidot himpun verran "paranisi", sieltä yksilöstä käsin, näen mahdolisuuden parempaan tulevaisuuteen.
Tosi hyvä huomio tuo oma lähestymistapa, kiitos kommentista! Sillä todellakin on merkitystä, millä ajattelumalleilla tilanteisiin astuu.
Jos organiseeraatte lukupiiriä, niin count me in. Nämä on tosi mielenkiintoisia aiheita. Mietin, että rupeanko kommentoimaan ollenkaan, ettei tule kirjoitettua hehtaarikommenttia :D (tsiljoona aihetta, joista ois ihana kirjoittaa!) Yritän typistää.
Ajattelen, että hyvin, hyvin harva ihminen pyrkii pohjimmiltaan ns. pahaan. Se, miksi siltä usein näyttää, johtuu mun mielestä kahdesta päätekijästä: sisäisestä turvattomuudesta ja uskomusjärjestelmistä eli tarinoista - sisäisistä ja muiden ihmisten kanssa jaetuista. Meidän oma sisäinen maailma ja suhde itseen värittää aina myös suhtautumista toisiin. Ihmiset voivat olla omien uskomustensa vankeja, havisevan hauraita pelkojensa keskellä, kyvyttömiä toimimaan ns. paremmin (tosin sekin on subjektiivista - kenen parempi, kuka sen määrittelee?), traumojensa ja triggereidensä vietävissä tai ihan vaan puhtaasti eri mieltä. Samaa tavoitettakin voi lähestyä niin hitsin monesta kulmasta.
Toivottomuuden kohdalla minä kääntäisin katseeni kaikkeen siihen, mikä ei ensimmäisenä hyppää silmille. Asiat eivät ole vain sitä, miltä ne pinnalta näyttävät. Monet niistä jutuista, joita me katsotaan toivottomuuden osoituksina, ovat mun mielestä luonnollinen osa uudistumisprosessia. Jokainen suursiivouksen tekijä tietää, että siivouksen keskellä kämppä näyttää hetken ajan pahemmalta kuin ennen aloittamista. Kaapeista paljastuu jonninjoutavaa roinaa ja sohvan alta vähintään kasa villakoiria. Tai niinkuin meillä legoja, kaksi viikkoa kadoksissa ollut valomiekka ja kuivanut ruisleipä (älä kysy..). Arkinen esimerkki, mutta dynamiikka on sama merkittävämpienkin hommeleiden kohdalla.
Aika monen maailmaa kuohuttavan asian kohdalla näen niin, että muutos tapahtuu jo, me ollaan keskellä sitä, ja nimenomaan suursiivouksen sotkuisessa vaiheessa. Ei enää siellä, missä joku miettii, että pitäis vissiin siivota. Riittävä määrä ihmisistä on valinnut, että siivotaan - valitaan jotain muuta - ja se tapahtuu jo nyt, ei jossain hamassa tulevaisuudessa. Se on toinen iso syy sille, miksi en itse koe toivottomuutta, vaan innostusta. Toinen syy löytyy suhteesta itseeni, mutta se on toinen juttu se.
Vaikka netti ja some osaltaan vahvistavat toivottomuuden tunnetta tonkimalla pahimpia syövereitä ja mässäilemällä niillä, ne ovat olleet avainasemassa tietoisuuden levittämisessä. Ihmiset tietävät mitä maailmassa tapahtuu. Ennen sait ihan rauhassa polttaa naapurikylän maan tasalle - tee se tänään, ja puoli maailmaa tietää sen tunnissa. Ennen ei ollut paremmin, me ei vaan tiedetty.
Kiitos vielä tästä kirjoituksesta, hyvää settiä! 🤎
Kuvasit asiaa hyvin, kiitos! Just noinhan se taitaa olla, että monessa asiassa ollaan jo muutoksen keskellä ja yhä enemmän ihmisiä astuu mukaan. Siksi kuohuu. Eikä kyse ole siitä, että joku ihminen ei olis astunut jo mukaan, koska on paha. Muutos voi vaan vaatia tosi isoja ajatusmaailman ja moraalikäsityksen muutoksia. Se sotii sitä vastaan, mitä on tähän mennessä oppinut. Bregman kuvaa esim. orjuuden kieltämistä ja sitä miten se oli vaikea paikka (niin normaalia se oli, vaikka meistä tuntuukin ihan käsittämättömältä nykyään).
Niinpä! Ja näitä esimerkkejä riittää, roppakaupalla, huvitukseen asti. Ihan suomalaisesta lähihistoriasta voi kaivaa esimerkiksi asiantuntijoiden vakavahenkisiä keskusteluja tärkeistä aiheista kuten "pääseekö nainen yksin ravintolaan" 🤣