Muistatko millainen olit lapsena?
Entä tunnistatko sen saman lapsen vielä itsessäsi?
Olin jo lapsena omiin maailmoihini uppoutuva pohdiskelija. Kirjoitin päiväkirjaa ja haaveilin tulevasta.
Muistan hetkiä, jolloin vaeltelin pihallamme ja unelmoin. Melkein voin tuntea kehossani, miten hyvältä unelmointi tuntui. Vaikka olin hieman vanhempana usein myös yksin, osasin myös nauttia omasta seurastani.
Olen aina tarvinnut tilaa ja hiljaisuutta ympärilleni. Mahdollisuutta olla myös itseni kanssa. Olen tarvinnut yhteyttä sisimpäni kanssa.
Siksi vanhemmuus on ollut minulle välillä uuvuttavaa. Erityisesti aika pienen vauvan ja leikkiseuraa kaipaavan leikki-ikäisen äitinä.
Millainen sinä olit lapsena?
Ajattelen, että lapsuuteen katsomalla voimme oppia itsestämme ja kutsumuksestamme. Lapsuuden kiinnostuksen kohteet, haaveammatit ja leikit heijastavat sitä paikkaa ja tehtävää, jota varten olemme täällä.
Enkä nyt tarkoita, että jos halusit pienenä lääkäriksi, sinun oikeasti pitäisi olla lääkäri. Tai että jos sinulla on ollut insinöörille ominaisia piirteitä, insinööriys olisi sinun paikkasi.
Asia ei ole niin yksinkertainen.
Tarkoitan, että se syy, mikä sai sinut haluamaan pienenä lääkäriksi, tai opettajaksi kuten minä halusin, todennäköisesti merkitsee sinulle edelleen jotain. Ehkä sen kautta voit oppia jotain itsestäsi?
Liian helposti laitamme ihmisiä muotteihin, teemme heistä mielessämme, tai sanoillamme, vaikka lääkäreitä tai insinöörejä tiettyjen ominaisuuksien vuoksi.
Samat ominaisuudet, jotka näemme insinöörille kuuluviksi voivat kuitenkin toteutua myös monissa muissa ammateissa. Samoin ne asiat, jotka saivat meidät haaveilemaan vaikka astronautin työstä, voivat olla läsnä työssämme, vaikkemme olisikaan astronautteja.
Mikä oli haaveammattisi?
Kuten jo kerroin, haaveilin lapsena, että minusta tulisi opettaja. Alakoululaisena halusin päiväkotiin ohjaajaksi, yläkoululaisena alakoulun opettajaksi ja lukiolaisena yläkouluun käsityön ja matematiikan opettajaksi. Voi olla että lukion opettajuuskin on kiinnostanut minua joskus.
Minusta ei tullut opettajaa.
Olin kyllä yliopistossa opetustehtävissä pari vuotta opintojeni loppuvaiheessa. Pidin siitä. Kaipaan sitä toisinaan.
Keväällä pääsin yliopistolle toistamiseen pitämään vierailuluentoa. Nautin siitä.
Jokin siitä opettajahaaveesta on edelleen elossa.
Minusta ei kuitenkaan olisi täysipäiväiseksi opettajaksi peruskouluun. Sen olen ymmärtänyt. Haluan työelämältä muutakin kuin opettamista. Enkä voi kuvitella itseäni kaiken sen hälinän keskelle.
Syy miksi haaveilin opettajan ammatista oli se, että pidin itseäni nuorempien ohjaamisesta. Halusin auttaa heitä, opettaa sen minkä tiesin. Samasta syystä vietin kesiä ohjaajana leireillä, kun olin nuori. Olen tajunnut yhteyden noiden asioiden välillä vasta jälkeen päin.
Ohjaaminen, auttaminen, neuvominen ja mentorointi. Se kaikki saa minua syttymään. Se kaikki tuntuu merkitykselliseltä. Muiden auttaminen, muiden innostaminen, muiden oivalluttaminen. Halusin opettajaksi, koska koin, että opettajan työ on noita asioita.
Osittain sama syy saa minut myös kirjoittamaan näitä Aamukirjeitä. Halu jakaa oppimaani muidenkin kanssa.
Siksi olen myös kokenut sisäistä ristiriitaa työssäni: nämä minulle tärkeät osa-alueet eivät ole riittävästi läsnä työssäni.
Uskon, että opettaminen, ohjaaminen tai valmentaminen tulee olemaan osa työtäni tulevaisuudessa jossain muodossa. Olen ymmärtänyt, että se mikä on lapsena saanut minut kiinnostumaan juuri opettajan työstä, voi toteutua niin monella tavalla elämässä.
Mitä leikit lapsena?
Yksi mieleeni jäänyt leikki lapsuudesta oli asiakaspalvelijaleikki, jota leikin yksin. En ollut silloin edes kovin pieni enää. Leikissä otin vastaan kuvittelemiani puheluita lääkäriä tarvitsevilta asiakkailta ja varailin ruutupaperille heille aikoja.
Jokin siinä ruutupaperille hahmottelemisessa vetosi minuun. Se oli organisointia. Se sai minut innostumaan ja uppoutumaan samalla tavalla kuin projektipäällikkönä toimiminen ja projektien suunnittelu.
Tykkäsin myös nukkeleikeistä. Haaveilin äitiydestä. Kirjoitin ja unelmoin. Luin kirjoja. Rakastin sanoja.
Kaikki se on ollut minussa jo lapsena. Kaiken sen haluan olevan osa elämääni myös tulevaisuudessa.
Osaatko kuunnella lasta sinussa?
Olen huomannut, että oikeastaan kaikki se, mikä minua eniten töissä innostaa liittyy jollain tapaa mielenkiinnon kohteisiin, jotka minulla on ollut jo pienestä asti.
En tietenkään pienenä olisi osannut kuvitella itseäni tähän ammattiin tai opiskelemaan näitä asioita, joita nyt opiskelen.
Olin itse asiassa aika arka lapsena, enkä varmastikaan pystynyt kuvittelemaan itseäni moniinkaan niistä saappaista, joihin olen vapaaehtoisesti myöhemmin astunut. Hieman liian suuret saappaat, ja kehittymisen mahdollisuudet, innostavat minua.
Korona-aikaan minulla oli runoilijavaihe, jolloin sanat tulivat ulos runojen muodossa. Silloin kirjoitin tämän:
Muistatko,
millainen olit lapsena?
Mistä pidit,
mitä ihmettelit,
mitä halusit oppia?
Muistatko,
keitä ihailit,
mikä halusit olla isona,
mitä leikit
kerta toisensa jälkeen?
Oletko miettinyt, mitä se kertoo sinusta?
Siitä kuka olet,
millaiseksi sinut on luotu?
Oletko kenties hävittänyt jotain siitä
lapsesta, joka olit?
Oletko painanut haaveitasi tai ominaisuuksia
piiloon?
Eikö niitä arvostettu tarpeeksi,
jotta olisit itse oppinut niitä arvostamaan?
Sillä mieti,
jos lapsena ihminen on aidoimmillaan,
niin ehkä meillä on jotain opittavaa itsestämme
lapsuutemme kautta.
Olisi kiva kuulla, mikä oli sinun haaveammattisi ja miksi tai millaisia leikkejä leikit. Tunnistatko itsesi siitä lapsesta, joka olit?
Mukavaa päivää toivottaen,
