Kaipuu sanojen ääreen
Pitkä kesätauko alkaa olla päätöksessään. Kaipaan takaisin sanojen ääreen.
Pari viikkoa sitten havahduin tuntemukseen, josta tiesin kesän olevan kulkemassa kohti loppuaan ja syksyn lähestyvän.
Se tapahtui katsoessani työhuoneeni, tai jos tyttäreltäni kysytään, hänen askarteluhuoneensa, pöydällä olevaa kestokassia, johon olin pakannut näppäimistön, hiiren ja muut tietokonetarvikkeet pois juhlien tieltä.
Siellä ne odottivat, että laittaisin taas työpisteeni kuntoon.
Siihen mennessä en ollut koko kesänä ikävöinyt koneen ääreen. En ollut juuri kaivannut edes kirjoittamista, vaikka tämä minulle niin tärkeää onkin.
Olen elänyt koko kesän pitkää kirjoitustaukoa. Olen vältellyt aivotyötä. Reissannut ja nauttinut kesästä.
Olen priorisoinut perheen, ystävät ja reissaamisen omien hiljaisten hetkieni edelle.
Yhtäkkiä minun teki kuitenkin mieli tehdä se. Säätää johdot paikoilleen ja istua koneen ääreen. Kirjoittaa.
Mieleni valtasi kaipaus arkeen. Hiljaiseen taloon, jossa on hyvä keskittyä kirjoittamiseen ja opiskeluun, johonkin. Kunhan vain saisin keskittyä hiljaisuudessa johonkin.
Ehdin saada työpisteeni kuntoon ja hetkeksi istahtaa koneen ääreen, kunnes hommani keskeytyivät lasten tarpeiden takia. Tämä teksti sai odottaa vielä yhden mökkiloman verran.
Rakkaus syksyä kohtaan alkaa vasta syksyn saapuessa
Kesä on lempi vuodenaikani. Ehdottomasti.
Yleensä juhannuksen jälkeen, heti heinäkuun alussa huomaan syksyn lähestymisen alkavan ahdistaa. Ajatus arkeen palaamisesta ja ihanan, mutta niin lyhyen, kesän loppumisesta saa minut surulliseksi.
Mutta elokuun saapuessa ajatukseni alkavatkin muuttua. Pikku hiljaa alankin odottaa syksyä. Alan haikailla tietokoneen ääreen. Alan haikailla hiljaisuutta ja rauhaa.
Lyhyt kesä saa minut suorittamaan kaikkia kesäpuuhia kolme kuukautta. Mutta lopulta iskee stoppi. Reissut eivät enää innostakaan samalla tavalla. Rauhallisuutta, hiljaisuutta ja kotona oloa tarvitseva puoleni kaivautuu esiin syksyn tullen.
Mitä pimeämpää on, sitä paremmin viihdyn kotona.
Syksyn saapuminen onkin helpotus. On matkustettu tarpeeksi. Pakattu ja purettu laukkuja tarpeeksi. Vietetty aikaa tiivisti perheen kesken tarpeeksi.
Sama tapahtuu joka vuosi ja silti aina yllätyn. Neljä vuotta sitten kirjoitin Instagramiin näin:
Mökiltälähtöahdistus vaihtui helpotukseen😲 Sama käy joka vuosi syksyn tullessa ja arjen alettua ja silti se yllättää. Helpotus. Ei tarvitse reissata koko ajan. Ei tarvitse pakata ja purkaa. Ehtii olla kotona, ehtii tehdä muutakin.🚴
Niin se vain tänäkin vuonna iski, vaikka luulin sen aiempina vuosina johtuneen remppaväsymyksestä. Mutta niin vain ei enää haittaa, vaikkei voi olla mökillä joka viikko. Vaikka rakastankin mökkeilyä, jatkuva reissaaminen ja pakkaaminen väsyttää. Lisäksi, tämä arkihan on ihan kivaa. Kotona on kivaa. Pyöräretket viikonloppuisin ovat kivoja. Kodin laittaminen muuton jälkeen on kivaa. Koti on koti🧡 ja mökki on mökki💎
Meille taitaa siis sopia ihan hyvin se, että meillä on KESÄmökki. Toki haluan vielä mökille syksyn viikonloppuja viettämään ja olisihan sitä joskus joululomallakin hauska viettää siellä yö tai kaksi, jos se olisi mahdollista. Mutta tällä hetkellä tämäkin riittää😌
Tervetuloa arki!
On ihanaa huomata elokuussa, että syksy saakin tulla sitten kun on tullakseen. Syksy tuntuu aina jollain tapaa uuden alulta. Ehkä tunne on jäänyt kouluajoista, tai sitten se liittyy voimakkaaseen kontrastiin kesän kanssa.
Kylmää ja pimeää en yhtään kaipaa, mutta arki, olet tervetullut. Vielä on yksi elokuu aikaa nauttia kesästä ja kaksi viikkoa perheen yhteistä lomaakin reissata.
Mutta sitten. Tervetuloa arki, mukava nähdä taas!
