Huussimatkalla

Luonnosta, laiturinnokasta ja saunomisesta, eli onnenhetkistä mökillä.

Astelen kohti huussia. Valo syttyy valaisemaan askeleitani. Ilmassa on häivähdys syksyä. Viileyttä, raikkautta ja kosteutta.

Mietin, taas kerran, miten haluaisin elää enemmän näin. Enemmän ulkona ja lähempänä luontoa. Tuntea useammin syksyn ihollani ja aistia luonnon ympärilläni.

Kotona en tavoita samaa tunnetta. Tunnetta, jonka yhdistän mökki-iltojen lisäksi metsäretkiin ja pitkospuihin.

Ehkä kotipihamme on liian hoidettu, liian ihmiskäden muokkaama ja hallitsema. Liian kaukana aidosta luonnosta.

Tai ehkä kyseessä on mökillä joka puolelle, myös mökin sisälle, hiipivä kosteus. Tai pimeys, jota ei kotona tavoita katulamppujen valolta. Mökillä yksi pieni huussivalo ei riitä sitä karkottamaan.

Mökillä luonnon tuntee ja aistii eri tavalla. Sisälläkään ei oikeataan tunnu siltä, että on sisällä.

Ehkä kyse onkin siitä, että mökillä ihan oikeasti olen enemmän ulkona.

Mökkiloman jälkeen kotiin tuleminen tuntuu oudolta. Epätodelliselta. Nämä eristetyt seinät eristävät kylmän ja kuuman lisäksi myös luonnon ulkopuolelleen.

Illan viimeinen huussimatka, juuri ennen nukkumaan menoa, on kerta toisensa jälkeen hieman taianomainen kokemus.

Kerran* säikähdin rannasta kuuluvaa läiskettä ja sitä seurannutta kahinaa pusikosta. Ihmettelin, kuka kumma siellä puskassa on uimassa. Jäin katsomaan. Odottamaan.

Yöllinen uimari työntyi esiin. Hirvi. Sitten tuli toinen, ja kolmas. Ne aistivat minut. Jäivät tuijottamaan.

Minua alkoi hieman jo jännittää. Kymmenisen metriä tuntuu pimeässä illassa kovin lyhyeltä välimatkalta.

Lopulta ne jatkoivat matkaansa. Jättivät minut pimeyteen yksikseni.

Kohtaamisemme ei jäänyt viimeiseksi. Tosin seuraavalla kerralla välimatkaa oli enemmän, ja hirviä vain yksi. Hirvien reitti näet kulki aivan mökkimme naapurista ja niiden uintireitti mökkimme edustalta.

Maagista on myös laiturilla istuskelu pimenevässä illassa. Sinne tosin kannattaa suunnistaa auringon vielä laskiessa. Näin loppukesästä siis päivä päivältä aiemmin.

Hyvällä tuurilla koko järvi on hiljaa edessäni ja aurinko taikoo taivaanrantaan uskomattomia värejä. Eihän se niitä minua varten tee, mutta ehkä voin hetken ajatella niin. Kaikki tämä kauneus vain minua varten.

Tällä kertaa mökkireissun kohokohta taisi kuitenkin olla yksin saunassa vietetty hetki. Kuumuus ja kosteus iholla. Vain kiukaalle heitetyn veden sihinä ja kiukaassa palavien puiden ritinä.

Sauna rentouttaa parhaiten silloin, kun olen siellä yksin. Kun voin olla hiljaa ja itse päättää, milloin heitän löylyä tai lähden ulos vilvottelemaan. Kun en ole muita varten ja voin vapaasti päättää, mitä itse haluan.

Tällä kertaa halusin päästä järveen. Ajatus yllätti itsenikin, sillä sinne en ollut vielä tänä kesänä kaivannut kertaakaan. Olen enemmän lämpimien kylpyjen kuin viileiden järvien ystävä.

Kietouduin pyyhkeeseen ja astelin laiturille. Vilkuilin, ettei naapurimökillä majaileva nainen ole näköpiirissä ennen kuin riisuin pyyhkeen.

Tämähän on aivan liian kylmää. En haluakaan. Ne olivat ensimmäiset ajatukseni.

Yritin hetken tottua viileyteen, mutta lopulta kipusin takaisin laiturille ja kietouduin pyyhkeeseeni.

Edelleen kehoni tuntui kaipaavan järven tuomaa viilennystä.

Kyllä minä nyt menen, päätin. Ja niin minä menin. Se oli hyvä päätös se.

Avasin huussin oven. Juuri maalaamani seinät tuoksuivat vielä hennosti. Istahdin pöntölle ja katselin sydäntä oven ikkunassa.

Vaikka levoton mieleni haluaisi välillä (lue: usein) viimeistellä mökkipihan ja rakentaa vaikka mitä parempaa, ehkä parempi on sittenkin näin.

*Muistin juuri, etten tainnutkaan olla huussireissulla, vaan hakemassa puita kamiinaan. Pimeässä kesäillassa silti yksin. Sama tunne, sama taika.