Haluan ostaa maatilan

Mitä unelma maatilasta näytti minulle muista unelmistani?

Olen välillä tuskaillut ristiriitaisten, ja moninaisten, unelmieni kanssa.

Toisaalta haluaisin asua kaupungissa, toisaalta maalla. Silti asun täällä ei kummassakaan, ilman kummankaan parhaita puolia. Ja juuri nyt, pienten lasten kanssa, täällä on juuri hyvä asua. Täällä on omat parhaat puolensa.

Mutta myönnän, että silti tämä on monella tapaa myös kompromissi, jonka kanssa tasaisin väliajoin tuskailen. Olen ajatellut, että kaikkea ei voi saada. Tavallaan se pitääkin paikkansa, mutta voi saada myös luovuttamaan unelmien kanssa liian helposti.

Ristiriitaisia unelmia

Aloittaessani rakennustekniikan opinnot, ajattelin, että minusta tulee rakennesuunnittelija. Minua kiinnosti erityisesti korjausrakentaminen, sillä olen aina rakastanut vanhoja taloja. Olen unelmoinut vanhan rintamamiestalon remontoinnista, ja nykyään ihailen vanhoja hirsitaloja.

Haluan pelastaa vanhat talot. Ja jokin maalaiselämässäkin viehättää.

Ja silti, jo toisena opiskeluvuotena pyörsin päätökseni. Päädyin rakennetekniikan sijaan valitsemaan pääaineekseni liikenne- ja kuljetusjärjestelmät. Kaupunki, ja kaupunkiliikkuminen, alkoivat kiehtoa minua. Rakastuinkin kaupunkiin.

Kaupunkilaisina ostimme kesämökin maalta. Sain toteuttaa remontointihaaveitani. Ja rakastua myös maaseutuun.

Rakastin remontointia, mutta totesin myös, etten haluaisi asua remontin keskellä. Siksi myöhemmin omakotitaloa etsiessämme, emme katsoneet remppakohteita. Tiesimme, ettei meistä olisi siihen pienten lasten kanssa.

Muutto tänne, “lapsiperheidylliin”, ei kuitenkaan jättänyt rauhaan samanaikaista kaipuutani sekä kaupunkiin että maalle. Olen vuoroin katsellut Etuovesta kaupunkikoteja ja vuoroin maatiloja. Vuoroin vanhoja rempattavia taloja ja vuoroin talopaketteja ja tontteja.

Vähän aikaa sitten luin erään pariskunnan ostaneen maatilan. Jokin pinnan alla kyteneessä unelmassani roihahti, ja avasin Etuoven. Ja siellä se komeili, vanha pieni maatila. Päärakennus 1800-luvulta, ja pihassa vanha navetta — en vielä kertonutkaan, että olen haaveillut pitkään myös vanhasta navetasta.

Katselin kuvia. Esittelin niitä miehelleni ja ystävilleni. Haaveilin. Sain mieheni jopa kanssani ajelulle, ihan vain kurkistamaan.

Unelmani lähtivät laukalle.

En missään vaiheessa kuitenkaan ajatellut muuttavani maatilalle. En halua kasvattaa lapsiani niin eristyksissä. Paitsi ehkä, jos saisin perheen ja ystävät naapureikseni.

Aloin kuitenkin unelmoida maatilan bisnesmahdollisuuksista.

Huomasin haaveilevani paikasta, jossa voisin yhdistää monia haaveitani: tilasta, jossa järjestää koulutuksia ja hyvinvointipäiviä työyhteisöille, tilasta, jossa järjestää kädentaitopajoja tai muuta luovaa työpajatoimintaa, tilasta, jota vuokrata tilaisuuksiin (kuten esim. häihin) sekä tilasta, jota voisi satunnaisesti vuokrata myös matkailijoille. Tilasta, jossa voisin ehkä viettää myös itse kesäpäiviä.

Mikään näistä haaveista ei ollut uusi. Ne ovat seuranneet mukanani jo vuosia. Mutta ne ovat tuntuneet keskenään ristiriitaisilta. Luovuus ja bisnes, maaseudun rauha ja työelämän kehittäminen. Maaseutu ja kaupunki.

Siksi olikin ihmeellistä huomata, että kaikki nämä moninaiset ja erilaiset unelmani voisivatkin ehkä toteutua. Ja vielä samaan aikaan, samassa elämässä, samassa paikassa.

Ehkä voinkin elää sekä maalla että kaupungissa. Luulen nimittäin, että joskus vielä, kun lapset ovat isoja, omistan myös sen kaupunkikodin.

En kuitenkaan ostanut maatilaa. Remontin määrä tuntuu liian huimalta tähän elämänvaiheeseen. Ehkä minua pelottaa liikaa. Ehken edes ole varma, mitä todella haluan. Haluanko tätä.

Ja samalla olen innoissani. Siitä, että unelmat voivat toteutua, kun on niiden aika. Ne voivat yhdistyä oudoillakin tavoilla, kietoutua yhteen, vaikka näyttävätkin näennäisesti ristiriitaisilta.

Ehkei elämä olekaan sitä, että toteutan yhden unelman ja luovun samalla toisesta.

Toki minulla on vielä muutama unelma takataskussa, joten katsotaan, josko saisin ne vielä “samaan pakettiin”. Sillä ihan vielä en unelmastani, siitä että se toteutuisi nyt, halua täysin luopua. Ajatus on liian kutkuttava. Haluan unelmoida vielä hetken.

Unelmoivin terveisin,

p.s. Aloitin työn toisen unelmani eteen ja perustin kestävän työelämän uutiskirjeen. Aamukirjeet säilyvät ennallaan muutosvalmentajan päiväkirjaa lukuun ottamatta. Sen aihepiirin käsittelyn siirrän uuteen uutiskirjeeseeni.